Kotkan kaupungin entisen museomestarin Asko Kervisen ja kaupungin virkamiesjohdon välillä Kymenlaakson käräjäoikeudessa tehty sovintosopimus odottaa yhä vahvistamistaan.
Sopimus olisi jo saanut lainvoiman, jollei kaupunginvaltuutettu Olli Kekkonen (PS) olisi tehnyt kaupunginhallituksen vahvistamasta sovintopäätöksestä oikaisuvaatimusta.
Oikaisuvaatimus tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn elokuun ensimmäisessä kokouksessa. Jos Kekkonen valittaa asiassa eteenpäin hallinto-oikeuteen, sovintosopimuksen voimaanastuminen voi venyä vuosia.
Koska sovintosopimusta ei ole vielä vahvistettu, Kervisen jättämät haasteet ovat yhä voimassa.
Löysässä hirressä Kervinen ei kuitenkaan enää roiku, sillä sovintosopimuksen syntyminen oli ennenmuuta kaupungin edustajien edun mukainen. Piinallinen käräjöinti Kervisen kanssa saadaan loppumaan. Kervinen tyytyy muodollisiin kipurahoihin saatuaan maineensa puhdistettua.
Kanteet kaupunginlakimies Marianna Ruonalaa ja kaupunginsihteeri Raino Hassista kohtaan olivat näytöiltään niin kovia, että käräjäoikeuden tuomarit suosittivat sovintoon taipumista.
Sovun hinnaksi sovittiin 50 000 euroa puhtaana käteen Kerviselle ja ehtona oli, että Kervinen luopuu vireilläolevista kanteistaan kaupungin virkamiehiä ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Jari Elomaata kohtaan.
Raskauttavan todistetaakan edessä kaupunki oli valmis pelastamaan esimerkiksi kaupunginlakimiehen, jota olisi mahdollisesti odottanut jopa parin vuoden vankeustuomio vääristä ja perättömistä lausunnoista tuomioistuimessa.
Hän todisti kaupunginsihteerin lähettäneen poliisille ilmoituksen Kervisen uhkailevasta käytöksestä, mutta poliisin arkistoista tuota ilmoitusta ole koskaan löytynyt.
Näyttöä kaupunginlakimiehen oikeudessa lausumasta Kervisen uhkailevasta soitosta työsuojelupäällikölle ei myöskään ole näyttöä.
Tapaus liittyy väitettyyn kaupunginjohtajan tappouhkaukseen vuonna 2009 sekä myöhemmin kotkalaisen asianajajan murhajutun tutkintaan.
Lähes samalla tasolla on kaupunginsihteerin käräjäoikeudelle toimittama ilmoitus ja väite Kervisen uhkailusta. Myös kaupunginsihteeri on lainoppinut juristi.
Sovintosopimuksessa Kotkan edustajat vakuuttavat yhteen ääneen, että heillä ei ole mitään tietoa Kervisen syyllistymisestä väkivaltaisiin tekoihin eikä Kervistä ole koskaan tuomittua tuomioistuimessa mistään väkivallanteosta tai uhkailusta.
Sovintosopimuksen ulkopuolelle jäi Kervisen hovissa saama tuomio työsuojelupäällikön kunnian loukkaamisesta, kun Kervinen oli puhunut totta työsuojelupäällikön perättömistä tuomioistuimessa lausumista väitteistä mm. Kervisen töiden laiminlyöneistä.
Kervinen sai totuuden puhumisesta 100 päiväsakkoa eli 600 euroa ja korvauksia työsuojelupäällikölle piti maksaa 2 000 euroa. Uutta vastakannetta oikeus ei enää Kerviseltä ottanut vastaan, vaikka kanteen tukena olivat kiistattomat näytöt.
Kervinen on toimittanut työsuojelupäällikölle pankkitilinsä numerot valheella saatujen kipurahojen palauttamiseksi.
Asko Kervinen itse on vaitonainen sopimuksen sisällöstä. Muitakaan tekemiään sopimuksia Kervinen ei suostu kommentoimaan. Kiitoksen sanat hän osoittaa käräjäoikeuden väelle:
– Tuomarit olivat laajakatseisia tukien vahvasti sovintosopimuksen laatimista jo yhteiskunnallisista syistä. Siitä heille kunnioitukseni, tyytyy Kervinen sanomaan.
Kolme tukijaa valtuustossa
Kervisen asiat ovat nousseet Kotkan päätöksentekoelimissä esille satoja kertoja. Kaupunginvaltuustossa hänellä on ollut viime vuosina vain kolme tukijaa: perussuomalaisista juuri Kervis-tuen vuoksi erotettu Arto Hirvonen, perussuomalaista sitoutumattomaksi Keskustan ryhmään samasta syystä savustettu Mertsu Merivirta sekä Kokoomuksen Seppo Eerola.
– Vääryyden oikaiseminen ei ole rikos! Tätä olen jaksanut tolkuttaa ryhmätovereilleni, jotka eivät Kervisen asiaan uskoneet, sanoo 10 vuotta Kervisen tukena kaupungintalossa ollut Merivirta.
– Kun pyysin asiassa kaupunginjohtajalta audienssia, vastaus oli tyly: Kervisen asia on Mariaanien haudassa, pysyköön siellä!
Valtuutettu Seppo Eerolalle on tärkeää, että sovinnon myötä Kervisen kunnia nyt palautetaan.
– Jo viisi vuotta sitten esitin ryhmälleni, että sovintoon tulee pyrkiä kaikin keinoin, mutta minut ohjattiin ulos, sanoo Eerola.
– Sisukas ja oikeudentuntoinen mies, kovan taistelun on Kervinen käynyt!
Perussuomalaisten viime vaaleissa valittu valtuustoryhmä ei pitänyt siitä, että Arto Hirvonen oli niin vahvasti Kervisen takana vaatien hänelle oikeutta.
– Ensin minut erotettiin ryhmästä, sitten puolueesta, sanoo omana ryhmänään Puolesta sananvapauden (PS) valtuustossa jatkava Hirvonen.
– Olen puolustanut yksilön oikeutta virkavaltaa vastaan aina kun, se on ollut tarpeen. Siitä eivät kaikki ole pitäneet. Hyvä, jos Kervisen asia sovintosopimuksella nyt saadaan kunnialliseen lopputulokseen!