Saduissa toiveet toteutuvat. Mahdoton tulee mahdolliseksi, ja paha saa palkkansa. Prinsessa Ruususen satavuotinen kostouni päättyy prinssin suudelmaan ja loppuelämän onneen. Lumikkikin pelastuu kateellisen äitipuolen myrkytystempusta, kun uljas prinssi karauttaa hevosellaan kääpiöitten talolle. H.C. Andersenin omaan elämään perustuvassa tarinassa kiusatusta rumasta ankanpoikasesta kehittyy ylväs joutsen.

Alkuaan sadut olivat viihdettä aikuisille, mutta ne olivat myös kehotus viisauteen ja hyvyyteen sekä pahan karttamiseen. Satujen tarkoitus oli pitää yllä moraalia ja kuria, mutta myös antaa toiveita kurjankin elämän järjestymiseen. Haltiat tai yliluonnolliset olennot antoivat yleensä onnenesineen ja kolme toivomusta, joilla päähenkilö saattoi hankkia elämäänsä menestystä. Vain viisaat ja kekseliäät onnistuivat. Turhilla ja itsekkäillä toivomuksilla oli tuhoisat seuraukset.

Aloinpa miettiä, mitä toivoisin, jos nykypäivänä ilmaantuisi joku haltia ja lupaisi täyttää toiveeni.

Lottovoitto tuli heti mieleen ja maailman rauha, mutta sitten aloin ajatella, mitä todella tarvitsisin omaan arkeeni, sillä olen tullut siihen ajatukseen, että tärkeämpää on keskittyä omaan olemassaolon taisteluun kotirintamalla kuin murehtia kaukaisia tapahtumia, joiden hyväksi ei voi edes tehdä mitään.

Harkinnan jälkeen päätin toivoa terveyttä, tyytyväisyyttä ja olla rakastettu.

Terveys. Jos vähänkin sattuu päähän tai muuhun kohtaan fyysisessä minässäni, niin heti tuntuu kurjalta. Päätin toivoa, että pysyisin hyvässä kunnossa sekä miten voisin elää ilman kipuja ja terveysesteitä ihan vaikka hautaan asti. Siinä, että toive antaa ajatuksen paremmasta olosta, on sen teho, joten aion jatkaa toivomista, kantritanssia ja muutakin mukavaa tekemistä niin kauan kuin se on mahdollista.

Tyytyväisyys. Mikäpä olisi mukavampaa kuin liidellä aina onnen kukkuloilla, mutta uskon, että tyytyväisyys tuo enemmän onnellisuutta kuin jatkuva onnenjahtaaminen. Riittää, kun vatsa on täynnä vaikka kaurapuuroa, ja kun on koti ja sopivasti aikaa sekä rahaa tehdä sellaista, mikä tuntuu mukavalta ja hyvältä. Paljous ja hienous eivät ole ratkaisevia tekijöitä, vaan tunne, että minulla on kaikki se, mitä ilman en tule toimeen ja vähän sitäkin, mikä helpottaa ja tuntuu hyvältä. Myös se, etten kilpaile kenenkään kanssa tavaroista enkä saavutuksista, vaan kuljen omaa tietäni satuttamatta itseäni ja muita. Ehkä sekin edestauttaisi toiveen toteutumista, jos asennoituisin olemaan kiitollinen siitä, mitä on, enkä miettimään sitä, mitä puuttuu.

Rakastettu. Kauan sitten ystäväni pohdiskeli, tekeekö ihmisen onnellisemmaksi rakastaminen vai rakastetuksi tuleminen. Rakastuminen saa ihmisen ihan kuohuksiin ja voi päättyä yksipuolisena suureenkin murheeseen. Rakastaminen on antamista ja toisen ajattelemista, mutta sekin saattaa jäädä yksipuoliseksi tunteeksi ja aiheuttaa viiltäviä suruja. Se, että on jonkun rakkauden kohde ja saa arvostuta omana itsenään, tuntuu taatusti hyvältä. Onnellisempaa siis on olla rakastettu kuin rakastaa. Molemmat yhdessä ovat parasta, mitä elämässä on tarjolla.

Mutta miten jaksaa toivoa, kun maailmassa riehuu paha ja ottaminen?

Kurssit ja monenlaiset rahastuskeinot kuuluvat mielen nykyiseen manipulointiin, mutta mikään ei tunnu pysysvästi tehoavan. Toivottomuus vain jatkuu ja lisää syrjäytyneisyyttä, päihdeongelmia, masennusta ja nykytutkimusten mukaan liikalihavuuttakin.

Mutta jos vain jaksaa uskoa haaveisiin tai saa toivomusvinkkejä kanssaihmisiltä , niin mieli tekee onnelliset tepposet ja saattaa tuottaa paljon hyvää toivojalle. Odotuskin jo antaa onnentunnetta, sanoi Pikku prinssin kettu, ja vanha kansa on hokenut, että usko vie läpi vaikka harmaan kiven.