Doping on kestopuheenaihe urheilun ympärillä. Dopingista on saanut osansa myös perjantaina Brasilian Rio de Janeirossa alkavat kesäolympialaiset. Osa urheilijoista on suljettu kisoista dopingin vuoksi jo ennen avajaisia ja lisää käryjä on tulossa kisojen aikana.
Doping nousi väkevästi otsikoihin, kun Kansainvälinen antidopingtoimikunta WADA teetätti puolueettoman selvityksen reilu kaksi vuotta sitten pidettyjen Sotshin talviolympialaisten oudoista dopingtestauksista. Paljastui, että järjestäjät olivat mukana testaustulosten väärennyksessä ja vilpin varjo langetettiin myös Venäjän valtion päälle.
WADAn oikeutettu vaatimus olikin sulkea Venäjä kokonaan pois Rion kisoista. Tähän ei Kansainvälinen olympiakomitea taipunut, vaan raakkasi ulos ainoastaan Venäjän yleisurheilijat. Suuri osa muista venäläisurheilijoista sai KOK:lta ainakin ehdollisen kisaluvan.
Häilyvä käytäntö dopingin ympärillä jatkuu, jollei korkein ja arvostetuin urheilujärjestö KOK pysty päätöksillään kitkemään vilpillisiä urheilijoita kisakentiltä. Sulkemalla Venäjä ulos olisi mukana mennyt myös puhtaita urheilijoita, mutta se olisi pakottanut Venäjän alistumaan ja noudattamaan WADAn testausnormeja.
Kun venäläisistä ulos suljettiin urheilijat, jotka ovat joskus kärynneet dopingista, samalla KOK:n olisi pitänyt sulkea ulos myös muiden maiden urheilussa vilpistä kiinnijääneet. Nyt kisapaikalla nähdään useita parikin kertaa dopingtuomionsa kärsineitä urheilijoita.