Järjestin itseni kylpyläreissulle Pärnuun, niin kuin moni muukin on tehnyt. Itse asiassa käväisin samoilla kulmilla noin parikymmentä vuotta sitten. Eräs tuttavani varoitteli silloin, noin viisikymppinen kun olin, että Pärnuun menevät vain  kuudenkympin ja kuoleman välillä olevat.

Ystävättäreni ja minä uhmasimme varoitusta, buukkasimme mahdollisimman halvan rantaloman ja matkasimme viikoksi Pärnuun. Ihastuimme kaupunkiin heti,  sen
upeaan hiekkarantaan ja mukaviin iltamenoihin, joita lähistön vauraampi ja uudempi kylpylähotelli tarjosi.

Kulttuurisalissa oli joka ilta esityksiä ja ylätasanteella tanssit. Tosi oli, että suurin osanottajamäärä oli juuri kuudenkympin ja kuoleman väliltä, koska siihen aikaan vain raihnaiset hakeutuivat hoitoihin. Mutta yllätyimme suuresti, kun rannalla ja muuallakin näkyi nuorehkoja suomalaisia miehiä. He kuulemma olivat  ilmoittaneet työkavereilleen menevänsä etelään lomalle ja todisteeksi ruskettivat rannalla nahkaansa kuin olisivat olleet kuumemmankin auringon alla.

Koska ja kun hoidot kuuluivat pakettiin, osallistuimme niihin. Kokemukset jäivät pysyvästi mieliimme. Läkkiämpärillinen kuumaa mutaa heitettiin selän alle ja vatsan päälle.  Tiivis ressukapalo piti huolen, että kuuma muta ja hoidokki pysyivät paikoillaan hoitohuoneen lattianurkkauksessa.

Toinen merkillisyys tapahtui isossa vesialtaassa.  Naisten selänvenytysvuorolla  meidät ripustettiin hengareihin.  Allassalin seinämaalit repsottivat,  höyry sumensi ikkunat ja puolialastomat naislihat  roikkuivat  sekä venyivät pienten kattolamppujen  kelmeässä valaistuksessa. Tuntui kuin Hitchcock olisi ollut asialla.

Nykyisin samalla neliökilometrillä on Viron suurin kylpylähotelli kulttuurikeskuksineen, vesipuistohotelli ja ainakin kolme muuta isoa kylpylähotellia. Lisäksi kylpylöitten väliköissä on hotelleja, majataloja ja upeita uusia omakotitaloja. Muta- ja venytyshoitoja on vielä tarjolla, mutta nykyaikaisin keinoin. Hinnastosta laskin, että  meidän kylpylässä oli yli sata erilaista lääkinnällistä tai hemmottelevaa hoitoa  sekä aivan satumainen vesi- ja saunakeskus sisältäen kahdeksan erilaista saunaa ja lukemattomia hierontasuihkuja ja porealtaita, myös allasbaarin, josta sai rannekkeella ostaa jopa alkoholijuomia ja mennä vaikka poreilemaan.

Eivät olleet enää asiakkaat kuudenkympin ja kuoleman väliltä, vaan vauvasta vaariin ja mummoonkin, kun polskuteltiin sulassa sovussa poreitten keskellä, myös paikalliset. Syyskauden takiakin enemmistö hotelliasiakkaista oli eläkeläisiä, mutta myös monet nuoremmat olivat huomanneet hoitojen ja hemmottelun kohentavan elämänlaatua. Hoitoja oli suunnattu myös lapsille.

Entistä tunnelmaa pitivät yllä paikallinen ruoka, kulttuuririennot ja virolaisten tapa työskennellä ja pitää huolta asiakkaista.  Edulliset palvelut, jotka perustuivat alhaisiin palkkoihin, soimasivat hiukan omaatunoa, mutta lantin toinen puoli lohdutti, että osallistumalla tarjontaan  annan työtä ja mahdollisesti toiveita paremmasta.

Virolaisten kekseliäisyys tuntuu vain jatkuvan. Lähes raunioista syntyy uusia yrityksiä ja mahdollisuuksia samaan aikaan, kun veljeskansa  lahden toisella laidalla kurjistuu.

Onko niin, että Suomessa ei tarvitse pärjätäkseen olla kekseliäs? Onko myös niin, että yhteisen hyvän sijaan Suomessa tulkitaan direktiivejä tiukan perinteisesti ja kuppikuntaisesti ja päädytään kieltoihin, leikkauksiin, lakkautuksiin sekä veronkorotuksiin sen sijaan, että Pärnun kaltainen kekseliäs ja työllistävä kylpylärykelmä ilmestyisi paikallisiin maisemiin ja hoitaisi ihmisiä monipuolisesti, houkuttavasti ja sopivan edullisesti vaikka tukitoimin.

Ainakin minä poreilisin rahaa mieluummin oman maan ja paikkakunnan hyväksi.