Vanhasta muistista olen seurannut norjalaisten huippuhiihtäjien doping-tapausten käsittelyä. Olinhan itsekin 1980-luvulla rakentelemassa kansallisia ja kansainvälisiä sopimuksia doping-tapausten varalle. Siihen aikaan polku oli aika ohdakkeinen niissä asioissa. Urheilujohtajat, valmentajat ja lääkärit – urheilijoista puhumattakaan – yleensä vaikenivat, kun tuli puhe dopingista. Kukaan ei ollut nähnyt sen enempää pillereitä kuin veripussejakaan, vaikka aika ajoin käryjä kävi Suomessakin.
Doping-säännöstö on urheilujärjestöjen itse itselleen päättämä ohjeistus. Sen aseman tulisi olla yhtä ehdoton kuin se, että miesten kuula painaa 7,26 kiloa. Jokainen ymmärtää, että liian kevyellä kuulalla tehtyä ”ennätystyöntöä” ei hyväksytä tilastoihin. Yhtäältä urheilijan kehossakaan ei saa olla kiellettyjä aineita. Kilpailuissa käytettävät välineet punnitaan ja urheilijalta otetaan näytteitä sen selvittämiseksi, että toimitaan puhtain eväin.
Doping-säännöstön perimmäinen tarkoitus unohtuu hyvin usein. Jopa media pitää kärähtänyttä urheilijaa joskus uhrina, jota pitää tukea ja paapoa. Säännöstö on kuitenkin laadittu siksi, että puhtain eväin kilpailevien rinnalle ei asetu vilpillisin keinoin suorituskykyään parantaneita urheilijoita. Ihan niin kuin satasen juoksussakin varaslähdön ottaja suljetaan kilpailusta heti.
Vain ”kerrasta poikki” -periaate on riittävä pelote doping-ongelman kitkemiseksi urheilusta. Mikään määräaikainen rangaistus ei tunnu tehoavan. Uskottavuus on koetuksella, kun Rionkin olympiakisoihin osallistui moukarimies, joka on kärähtänyt peräti kolme kertaa doping-rikkomuksesta. Myös rangaistukset vaihtelevat samoistakin rikkomuksista. Urheilijat eivät tunnu olevan tuomioita määrättäessä tasavertaisessa asemassa keskenään.
Antidoping-säännöt koskevat urheilijan ohella kaikkia urheilussa mukanaolevia. Jos jonkun kansallisen liiton todetaan rikkovan systemaattisesti doping-sääntöjä, jopa kaikki kyseisen maan urheilijat voidaan asettaa kilpailukieltoon. Venäjän yleisurheilijoiden kohdalla näin on tehty. Uskon, että tällaisia ratkaisuja tulee lähivuosina enemmänkin.
Doping-asioissa ylin valvoja on Kansainvälinen antidopingtoimisto (WADA). Oikeusturvan toteutumiseksi on perustettu erityinen vetoomustuomioistuin (CAS). Käytännössä kaikki kansainväliset lajiliitot sekä Kansainvälinen Olympiakomitea ovat tämän yhteisen järjestelmän piirissä. Uskottavan antidoping-työn ehtona on kuitenkin se, että sääntöjä sovelletaan kaikissa maissa samalla tavoin. Tämä koskee sekä testausta, positiivisten doping-testien julkistamista, urheilijoiden kohtelua tarkemman tutkinnan aikana, että rangaistuksia.
Norja on juuri nyt joutunut tikunnokkaan doping-sekoilujen takia. Maailman paras mieshiihtäjä Martin Johnsrud Sundby antoi toissa kaudella näytteen, joka sisälsi astmalääkkeessä ollutta kiellettyä ainetta. Kansainvälinen Hiihtoliitto antoi Sundbylle vapauttavan päätöksen, mutta WADA:n valituksen jälkeen urheilija sai langettavan tuomion vetoomustuomioistuimelta. Käry tuli julkisuuteen vasta lopullisen tuomion jälkeen. Norjalaiset ovat antaneet kyseistä astmalääkettä runsaalla kädellä myös terveille urheilijoille. Viikko sitten kävi ilmi, että Therese Johaug, maailman naishiihdon ykkönen, on jäänyt kiinni anabolisesta steroidista. Sen kerrotaan tulleen Johaugin käyttämästä ihovoiteesta. Norjan hiihtojohto ei ole vieläkään tehnyt asiasta ilmoitusta Kansainväliselle hiihtoliitolle tai WADA:lle eikä myöskään langettanut urheilijalle tilapäistäkään kilpailukieltoa.
Johaug tulee varmasti saamaan jonkun rangaistuksen. Tosin norjalaiset lakimiehet näyttävät tekevän kaikkensa vapauttavien tai ainakin lieventävien näkökohtien löytämiseksi. Kaikista tärkeintä olisi kuitenkin saada Norja, maailman johtavana hiihtomaana, noudattamaan doping-käryjen yhteydessä samoja pelisääntöjä, mihin koko muu kansainvälinen urheiluyhteisö on sitoutunut. Nythän kukaan ei tiedä, onko näitä ”tutkinnanalaisia” norjalaishiihtäjiä kilpaladuilla enemmänkin. Ainakin on riittävästi syitä epäillä. Jos norjalaiset jatkavat tapaustensa peittelyä, ei minusta ole muuta vaihtoehtoa, kuin Venäjän yleisurheilun kohtalo – kollektiivikilpailukielto Norjan hiihtäjille.
