Yhdysvaltojen vaalisirkus huipentui keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa itse vaaleihin. Mutta loppuuko sirkus sittenkään, sitä on mahdoton arvailla, korkeintaan toivoa.
Jos Hillary Clinton voittaa, tilanne maassa rauhoittuu muutamassa viikossa. Clinton oli suosikki useimpien mittareitten mukaan, mutta vaalit ovat vaaleja, niitä ei gallupilla eikä ovensuukyselyillä ratkota.
Donald Trumpin nousu republikaanien presidenttiehdokkaaksi taisi olla suurin yllätys hänelle itselleen. Showmielellä vaalikentille lähtenyt mies sai esivaalimenestyksen kautta lisää virtaa tekemiseen ja puolueen kauhuksi tuli valituksi myös ehdokkaaksi. Kampanjansa aikana Trump on lähes järjestelmällisesti polttanut siltansa vastustajan demokraattien leirin lisäksi myös omaan puolueeseensa. Tilanne on historian valossa aivan ainutlaatuinen: presidenttiehdokas ilman oman puolueen tukea!
Jos amerikkalaiset valitsevat Trumpin, presidentin hallintoon nimitettävät noin 400 virkamiestä saavat Valkosessa talossa ennennäkemättömän vallan. Koska Trump astuisi virkaansa ilman minkäänlaista ohjelmaa, virkamieskunnan tehtävänä olisi ohjelmien pikainen laatiminen presidentilleen mieluisiksi. Mahdoton tehtävä, sanovat monet.
Eurooppa toivoo Clintonin voittoa. Toinenkin vaihtoehto on mahdollinen, populisti Trumpin voitto heittäisi esiin suuria kysymysmerkkejä. Toimisiko Trump vaaleissa loanheiton lomassa heittämiensä lupausten mukaan vai löytyisikö vaalisaasteen taustalta aivan uusi mies?