SMP selätti vuoden 1970 eduskuntavaaleissa kaikki gallupit ja nosti paikkamääränsä yhdestä kahdeksaantoista. Politiikan tutkijat, vanhojen puolueiden edustajista puhumattakaan, olivat vennamolaisten tiikerinloikasta äimän käkenä. Maata mopollaan kiertänyt SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen sen sijaan yritti Ylen vaalivalvojaisissa todistella tupakka-askin kanteen piirtämillä roknooseillaan, että näin oli tapahtuva. Ja kyllä kansa tiesi.
Gallup-menetelmät ovat kehittyneet vuosikymmenien aikana kovasti. Siitä huolimatta valtaosa mielipidetutkimuksista arvioi väärin kansan syvien rivien ajatukset niin brittien EU-kansanäänestyksessä kuin Yhdysvaltojen presidentinvaaleissakin. Molempien äänestystulosten uumoillaan muuttavan maailmanjärjestystä monella tavalla. Iso-Britannia on ollut olennainen osa Euroopan Unionia, vaikka sille onkin sallittu erivapauksia muihin jäsenmaihin verrattuna. USA:n rooli maailmantaloudessa ja NATO:n ankkurimaana taasen on hyvin merkittävä.
Brittien nationalismi on oire, jota esiintyy laajemminkin Euroopassa esimerkkinä Puola, Unkari ja Tsekki. Ranskassa nationalistisen Kansallisrintaman kannatus on kasvanut. Puolue ajaa mm. protektionismia ja maahanmuuton rajoittamista. Se puolusteli myös Venäjän Krimin valloitusta. Yhtäältä Donald Trumpin vaalipuheet miljoonien USA:han tulleiden siirtolaisten karkottamisesta, muurin rakentamisesta Meksikon rajalle sekä avoimuuden ja kansainvälisen yhteistyön kaventamisesta maan omien, itsekkäiden etujen hyväksi, ovat aika hämmentäviä, jopa pelottavia.
Kaikki edellä kuvatut vaaliyllätykset ovat tapahtuneet kunkin maan perustuslain mukaisesti ja demokratian pelisääntöjä noudattaen. Niiden takana on ollut piilevä protesti. Tyytymättömyys vanhoihin vallanpitäjiin on ylittänyt sietorajan ja kanavoitunut tarjolla olevan vaihtoehdon hyväksi. Edes gallupit eivät kyenneet saamaan näkyville näitä pinnan alla olevia tuntoja. Yhteistä näille ”yllätyksille” on ollut se, että voittajien retoriikka on ollut hyvin kansallismielistä ja populistista – Poutiaisesta Trumpiin.
Terve kansallinen itsetunto ja positiivinen kansallinen ylpeys ovat hyviä asioita. On myös aivan selvää, että päättäjien ensisijainen tehtävä on huolehtia oman maansa eduista – kansalaisten hyvinvoinnista, yrityselämän toimintaedellytyksistä sekä maan ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.
Tuo on kuitenkin vain puolet kokototuudesta. Nimittäin, mitä pienemmästä kansakunnasta on kyse, sitä enemmän se on riippuvainen kansainvälisestä yhteistyöstä niin rauhan ja turvallisuuden kuin kansantaloudenkin kannalta. Suomi on pieni. Siksi vuosikymmenien ajan vallalla ollut globalisaatiokehitys on ollut Suomelle ja suomalaisille pääasiassa hyvästä. En väitä, etteikö se olisi tuonut mukanaan myös isoja haasteita. Euroopan yhdentyminen sekä sen seurauksena ihmisten, tavaroiden ja rahan vapaa liikkuvuus ovat olleet maamme kehityksen ja kasvun moottoreita aina viime vuosiin saakka.
Kasvukäyrät taittuivat meistä suomalaisista riippumattomista syistä vuonna 2008 kansainvälisen pankkikriisin seurauksena. Siitä lähtien useat eri hallitukset ovat pyrkineet saamaan maatamme ja sen elinkeinoelämää uudelleen kasvu-uralle. Hallitusvastuussa ovat olleet vuoron perään kaikki puolueet. Tästä huolimatta monet isot ja välttämättömät uudistukset kasvun esteiden poistamiseksi tai yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen varmistamiseksi odottavat edelleen toteutumistaan. Sote-uudistuksesta on tullut suomalaisen politiikan todellinen Iisakin kirkko. Päättämättömyys, jäykät rakenteet sekä ulkoparlamentaaristen instituutioiden, kuten työmarkkinoiden konservatiivisuus ovat tunnusomaista nyky-Suomelle. Meillä on tämän johdosta hyvät edellytykset samanlaisen protestimielialan syntymiselle, mistä edellä kirjoitin viitatessani brexitiin, moniin Euroopan maihin sekä USA:n presidentinvaaleihin.
Toivon, että vältymme lyhytnäköisyyteen ja itsekkyyteen perustuvalta protestilta. Jotta toiveeni toteutuisi, tarvitsemme poliittista johtajuutta. Pöydällä olevat vaikeatkin asiat on hoidettava. Ne on osattava perustella kansalaisille ymmärrettävästi sortumatta kuitenkaan populismiin. Luottamuksen silta kansalaisten ja päättäjien välille on osattava rakentaa uudelleen.
