Tätä kirjoittaessani olin juuri asioinut kaupassa, jossa tahtomattani kuulin viereisessä kassajonossa käydyn keskustelun. Siinä asiakas jotenkin vahingossa ammattitaitoa kiittävässä tarkoituksessa käytti kassahenkilöstä termiä ”vanha kauppias”, joka tietenkin välittömästi korjattiin sanalla kokenut ja keskustelua jatkettiin todeten, että emmehän me ole vanhoja. Näin me olemme oppineet ja meidät on opetettu kokemaan, ajattelemaan ja sanomaan.
Tuskin monikaan on asiaa oikeasti ajatellut ja sitä mihinkään suuntaan henkilökohtaisesti kokenut, mutta kun vanhuus on luokiteltu pahaksi ja kielletyksi aiheeksi, niin se vain niin on. Miksi?
Vanha ja vanhus on samaa kiellettyjen sanojen sarjaa, kuten ovat aiemmin aivan tavalliset ilman kummempaa tunnelatausta olleet kielemme ilmaisut neekeri, mustalainen, rampa, jne. Tuollaiset kielletyt, tai vähintään torjutut ja epäkorrektit ilmaisut lisääntyvät jatkuvasti ja kielellisen ilmaisun köyhtymisen lisäksi se suorastaan rajoittaa sanan ja ajatuksen vapauttamme kaikkien pyrkiessä olemaan ”hyviä ihmisiä” puhuen ja käyttäytyen kuten kuvittelee oikein ja toivottavaa olevan.
Sama nykyinen puhe- ja käyttäytymismalli torjuu monia aiemmin hyviksi koettuja tapoja, käyttäytymisiä ja elämänmuotoja. Miesten ei tietenkään sovi käyttäytyä aiempaan kohteliaaseen tapaan naisia kohtaan, sillä sehän osoittaa silkkaa sovinismia ja naisen halventamista. Mahdollinen naisen ihaileva katsominen on tietenkin seksuaalista häirintää ja mikäli ei katso naista ihailevasti, se on aliarvostusta ja alistamista.
Myös poliittiset ryhmittymät, ammattiliitot, ja uskonnolliset yhteisöt ovat omaksuneet tämän käyttäytymismallin uskaltamatta olla mistään asiasta mitään mieltä. Ne eivät ole minkään puolesta, tai mitään vastaan, vaan pikemminkin päin vastoin. Kun ihmiset omaksuvat tällaisen käyttäytymismallin, niin he esimerkiksi mielipidekyselyissä pyrkivät harkitsemaan, miten hyvän ihmisen kulloiseenkin kysymykseen odotetaan vastaavan ja silloin vastatan sillä tavoin, jolloin eri asioiden valmistelijat, päättäjät ja varsinkin poliittiset puolueet pyrkivät myötäilemään annettuja vastauksia. Näin syntyy jonkinlainen tosiasioita vieroksuva kierre.
Oletan (en tiedä) esimerkiksi viimeaikoina kyllästymiseen asti esillä olleiden USA:n presidentinvaalien ennusteiden ja odotusten pettämisen olleen osin juuri tästä johtuvaa. Kaikissa kyselyissä ihmiset vastasivat siten kuin olettivat kysyjien ja yleisen mielipiteen haluavan, mutta kenenkään näkemättä äänestystilanteessa yllättäen toimivatkin itsenäisesti. Tällaisen yleisen sumliirum-sumlaarum -mielipiteen vallitessa ja poliittisten puolueiden sitä tavoitellessa tosiasiat olevassa elämässä hämärtyvät. Sitä kuvaa hyvin vanha satu Keisarin uudet vaatteet. Siinä lapsi uskalsi todeta keisarin olevan ilman vaatteita, mutta meillä ei tuollaista poikkeavaa havaintoa suvaita ja sitä ei kukaan uskalla ilmaista. Sosialisti- ja muissakin diktatuureissa tuollainen liturgia oli yleistä ja sellaisesta meilläkin oli viitteitä, jota nykyään usein moittien muistellaan havaitsematta nykyistä liturgiaa.
Kolumnini alkuasetelmaan palaten havaitsen yleisissä nimikkeissä ja ilmaisuissa olevan paljon korjattavaa. Kerrottaessa uutisissa yritysmyynneistä mainitaan työntekijöiden siirtyvän uuteen yritykseen vanhoina työntekijöinä. Eihän niin loukkaavasti pitäisi sanoa! Nykyliturgian mukaisesti oikea ilmaisu saattaisi olla uusiotyöntekijä tai ehkä kierrätystyöntekijä.
Entäpä virkanimike vanhempi konstaapeli? Kyllä se pitäisi olla kokenut konstaapeli tai kokeneempi konstaapeli. Ilmeisesti varusmiesten keskuudesta on jo poistunut aiemmin hyvin yleisesti ylpeänä kauemmin palvelleesta varusmiehestä käytetty titteli vanha. Kuitenkin vielä yleisesti hyväksytään keväiset vanhojen tanssit, eli ihminen on vanha siirtyessään lukion viimeiselle luokalle, mutta ei sitten milloinkaan enää.
Ei vanha v**tuile, vanha neuvoo – sanottiin ennen sotaväessä.
