Marraskuun alussa tullut talvi poikkeaa merkittävästi edellisistä talvista. Ensilumien jälkeen talviseksi muuttunut maisema on osoitus siitä, että Etelä-Suomeenkin voi talvi tulla jo marraskuussa.
Hiihtäjillä on omat mittarinsa talventulolle. Kun ladulle päästään, siihen kohtaan kalenteria tulee ruksi. Tänä syksynä ensimmäiset ruksit tulivat jo lokakuun lopulle, kun päästiin nauttimaan viime talvelta säilötystä lumesta esimerkiksi Anjalassa.
Nyt on hiihtokausi Haminassakin jo täydessä vauhdissa. Lumenpuutteesta hienoisesti kärsivä Tarmolan kuntorata odottaa täydentäviä lumisateita, mutta Ruissalossa hiihdetään jo optimaalisissa oloissa tykkilumen ansiosta.
Aikaisesta talventulosta ollaan kiistatta mielissään myös Uuperinrinteillä, jossa ensimmäinen rinne saatiin laskettelukuntoon ennen marraskuun puoltaväliä. Ero viime sesonkiin on melkoinen, sillä silloin laskettelemaan päästiin vasta tammikuussa loppiaisen tienoilla.
Hiihtäminen on Suomen perinteisin ulkoilumuoto. Pitkästä sesongista pääsee ulkoilijoiden ohella nauttimaan myös kauppa. Sukset ja muut talviset ulkoiluvälineet ja tekstiilit ovat menneet kaupaksi aivan toiseen tahtiin kuin vuosi sitten, jolloin jouluakin jouduttiin viettämään maat mustina.