Haminan talousalueen uutislehti

Konsertti onnistui yli odotusten

Vuosi sitten Haminan lukiossa syttyi kipinä järjestää konsertti omalla porukalla. Musiikin lehtori Anne Urpalainen otti haasteen kiitollisena vastaan. Kaikki meni niin hyvin, että tänäkin vuonna päätettiin pitää itsenäisyyspäivän alla konsertti ja Pappilansalmen koulussa kuultiin perjantai-iltana taas huikeita esityksiä.

– Uusia biisejä, uusilla sovituksilla ja uusilla kokoonpanoilla. Konsertti onnistui yli odotusten. Olen kiitollinen ja sanaton, HaLu Got THe Beat -konsertin taiteellinen tirehtööri Anne Urpalainen pursuaa hyvää mieltä.

Urpalainen kiittää joka ikistä soittajaa, laulajaa, roudaajaa ja tekniikasta vastanneita sekä kaikkia, jotka omalla panoksellaan vastasivat ikimuistoisen illan järjestelyistä.

Konsertti veti salin täyteen, eritoten nuoria ja esiintyjien läheisiä. Konserttia oli kuuntelemassa myös lukiossa saksaa opettava Maria Lappalainen. Lappalaisen saksan lukijat vastasivat konsertin väliaikatarjoilusta ja Lappalainen kehui oppilaiden toimintatahtoa ja kykyjä. Lappalainen myös sanoi, että tällaisen tapahtuman järjestäminen hitsaa lukiolaiset entistä paremmin yhteen.

Lukion opinto-ohjaaja Anni Hartikainen oli haltioissaan, että lukiossa on niin paljon lahjakkaita nuoria.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide