Asianajaja Tapio Lepistö, 58, ei pyri enää kevään kuntavaaleissa Haminan kaupunginvaltuustoon. Lepistö tulee istuneeksi kaikkiaan reilu 16 vuotta valtuutettuna, ensin 8 vuotta Vehkalahden kunnanvaltuustossa, sitten 8 vuotta Haminan kaupunginvaltuustossa.
Haminan kaupunginhallituksen johdossa Lepistö oli 6,5 vuotta.
Oman asianajotoimiston työt vievät jatkossa miehen ajan kokonaan. Lepistö sanookin, että hän on nyt tehnyt oman osuutensa Haminan kehittämiseksi.
– Satamafuusion aikaansaaminen on kiistatta poliittisen urani merkittävin työ. Ilman fuusiota Kotkan sataman kanssa Haminan satama olisi kutistunut pikkusatamaksi ja sataman velat takauksineen varjostaisivat edelleen vakavasti Haminan taloutta, sanoo Lepistö.
Lepistö kuului Vehkalahden kunnanvaltuustoon vuodet 1996–2003. Toisen nelivuotiskauden hän toimi valtuuston varapuheenjohtajana.
– Varapuheenjohtajana nuijin kuntaliitoksen kokoon Vehkalahden osalta. Hamina oli oman päätöksensä jo tehnyt, minulle jäi puheen johtaminen Vehkalahden valtuustossa puheenjohtaja Metsäsen oltua kokouksen aikana matkoilla.
Vuodet 2005–2008 Lepistö keskittyi omiin töihinsä, kunnes läksi taas ehdolle syksyn 2008 kuntavaaleihin, nyt Kokoomuksen listalta.
– Silloin tavoitteeni oli selvä. Oli saatava niin selkeä vaalivoitto, että satamafuusion tekeminen tulisi mahdolliseksi.
Lepistön äänimäärä oli 882, Kokoomus sai 16 valtuustopaikkaa ja satamafuusio eteni maaliinsa vapunpäivänä vuonna 2011.
– Jo 2008 Haminan satama oli vakavasti hiljennyt. Steveco oli lähtenyt, samoin UPM:n paperilaivaukset. Uuden kauden ensimmäisiä tehtävä oli kaupungin omistaman vahvasti tappiollisen ahtausyrityksen HMT:n liiketoiminnan lopettaminen järkevällä tavalla. Näin myös tapahtui.
HaminaKotka Satama Oy, jonka hallituksen puheenjohtajana Lepistö toimii, on maamme suurin yleissatama ja Haminan satama on tullut merkittävänä työllistäjänä takaisin.
Lepistö luonnehti ensimmäistä kauttaan 2009–2012 kaupunginhallituksen johdossa haastavaksi.
– Satama oli läsnä lähes jokaisessa kaupunginhallituksen kokouksessa tavalla tai toisella, eikä ilmapiiriä ainakaan parantanut Haminan Satama Oy:n uuden hallituksen nostamat kanteet vanhaa hallitusta vastaan.
– Vuosien myötä satamakeskustelut kaupunginhallituksessakin laantuivat ja muuttuivat positiiviseen suuntaan kaikkien päättäjien hyväksyttyä myös henkisesti liitoksen olevan tosiasian.