Pääministeri Juha Sipilä on avannut omistuksiaan viimeisten viikkojen ajan kansanomaisella ja ymmärrettävällä tavalla. Samat asiat hän kertoi jo aloittaessaan pääministerinä, mutta se ei silloin medialle kelvannut. Eikä omistusselvitys kelpaa vieläkään, vaikka Sipilä toisti aikaisemmat julkistuksensa TV:n Ykkösaamussa lauantaina. Esimerkkinä voi olla vaikka maan suurin iltapäivälehti, joka parin viikon välein kaivaa pääministerin omistukset pääkirjoituspalstalleen.
Keskeisin ongelma Sipilän omaisuusselvityksessä lienee siinä, että hän ei ole kertonut julkisesti omaisuutensa määrää, mutta sitä ei lakikaan edellytä. Se tiedetään, että määrä on merkittävä, sillä hän myi viime vuosituhannen puolella elektroniikka-alan yrityksensä, josta hän sai arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa euroa.
Nuukana miehenä Sipilä on sijoittanut varojaan rahastosijoituksiin, joita kutsutaan myös vakuutuskuoriksi sekä henkivakuutuksiin. Niistä sijoituksista syntyy verotettavaa tuloa vasta, kun ne muuttaa takaisin rahaksi. Tätä on median ollut likimain mahdoton nielaista: ei edes Sipilä tiedä, miten hänen varallisuuttaan hoivaavassa pankissa rahastosijoituksia sijoitetaan. Sijoittajan on vain uskottava pankin sijoittamisen ammattilaisten ratkaisuihin. Kun sijoitettu omaisuus ulosmitataan, silloin ja vasta silloin syntyy myös verotettavaa tuloa.
Rahastosijoitus on kuin metsäomistus. Isännällä voi olla metsäomistusta vaikka 1 000 hehtaaria. Metsä voi kasvaa 20 vuotta, mutta verotettavaa tuloa syntyy vasta, kun isäntä laskee metsurit palstoille ja päättää myydä metsää. Tuntuisi älyttömältä vaatia isäntää joka vuosi tilille metsän kasvusta, johon verottajankin pitäisi päästä kiinni!
Sama juttu on rahastosijoituksista: verottaja herää vasta, kun sijoitukset muuttuvat jälleen rahaksi.
Kateus on kiimaakin piinallisempi sairaus. Siihen tautiin lienee sairastunut jo useamman median väki eikä tauti tunnu hellittävän.