Pari päivää sitten muistelin erästä tapahtumaa vuosien takaa. Yritin sijoittaa sitä mielessäni jollekin vuosiluvulle. Huomasin, että ensimmäinen arvioni oli pahasti pielessä. Luulin, että siitä oli noin kymmenen vuotta. Tarkempi pohdiskelu osoitti kuitenkin, että kyse olikin reippaasti yli viidentoista vuoden takaisesta asiasta. Aika kuluu kuin siivillä. Iän myötä vauhti tuntuu vain kiihtyvän.
Ajan tuntu muuttuu aivan toiseksi, kun mietimme tulevaa. Bussipysäkillä seisoessa minuutitkin ovat pitkiä. Puhumattakaan siitä, jos terveyskeskus tarjoaa lääkäriaikaa viikkojen tai jopa kuukausien päähän. Odotusaika tuntuu lähes ikuisuudelta. Aika tai ajan kuluminen on suhteellinen asia. Toisaalta mennyt on mennyttä eikä tulevaa ole vielä ansaittu.
Hyvä juttu on kuitenkin, että meille jää aina käteen se tärkein, eli tämä hetki. Kaikki, mitä tänään teemme tai jätämme tekemättä ja sanomme tai jätämme sanomatta, on huomenna historiaa. Juuri sitä mennyttä aikaa ja niitä tekoja, joista myöhemmin iloitsemme tai joita tulemme joskus katumaan. Kannattaa siis miettiä, miten tämän käyttöömme saadun, meneillään olevan hetken ja päivän elämme. Samalla, kun kirjoitamme historiaa, rakennamme myös tulevaisuutta. Se voi tarkoittaa oman ammatillisen osaamisen vahvistamista tai jopa ihan uuden ammatin opiskelua. Voimme myös vahvistaa olemassa olevia ihmissuhteita tai huonoimmillaan katkoa ennen niin tärkeitä siltoja. Valinta on omamme. Siksi tämä hetki on arvokas eikä sitä pidä hukata. Siihen kannattaa tarttua.
Aina ei eletty hetki ole meitä ihmisiä kiinnostanut. Ei muka ole ollut aikaa pysähtyä. Oli olevinaan niin kiire, että piti elää tulevaisuudessa, ei tässä päivässä. Monesti oltiin toki paikalla, mutta ei aina läsnä. Ajatukset olivat jossakin muualla. Eivät niissä ihmisissä, joiden parissa kulloinkin oltiin. Tuttu tilanne, eikö vain?
Joulun aika tarjoaa hyviä mahdollisuuksia harjoitella tässä hetkessä elämistä ja läsnä olemista. Juuri joulun ympärillähän me vietämme normaalia enemmän aikaa oman perheen ja lähisuvun kanssa. Tapaamme pyhien kuluessa usein myös parhaita ystäviämme. Tarjolla on hyviä tilaisuuksia ottaa puheeksi niitä asioita, jotka ovat ehkä vuosiakin olleet mielessä. Yhtäältä meillä on myös oiva mahdollisuus pysähtyä kuuntelemaan, mitä sanottavaa muilla on ja olla ihan aidosti läsnä syntyvissä keskusteluhetkissä.
Muistot antavat voimaa ja perspektiiviä elämälle. Juuri jouluna muistot nousevat mieleemme herkemmin, kuin arkisen aherruksen ja kiireen keskellä yleensä. Muistelemme kenties rakkaita edesmenneitä läheisiä sekä muualla, ehkä ulkomaillakin, asuvia sukulaisia ja ystäviä. Ei niitä tuntemuksia pidä torjua. Päinvastoin. On hyvä huomata, että nämä meille tärkeät henkilöt ja heidän muistonsa elävät ja vaikuttavat yhä ajatuksissamme. Ovat melkein kuin läsnä, vaikka eivät olekaan paikalla.
Minusta elämä onkin kuin viestijuoksu. Me olemme saaneet kapulan edelliseltä sukupolvelta ja jossakin vaiheessa luovutamme sen seuraavalle. Paras tulos saavutetaan, kun kapula vaihtuu täydessä vauhdissa. Siksi edellisenkään sukupolven vauhti ei pysähdy kapulaa vaihdettaessa, vaan jatkuu rennosti lasketellen pitkän tovin. Toisaalta on tärkeää, että se meistä seuraavakin lähtee kiihdyttämään hyvissä ajoin ennen kuin me luovutamme kapulan sille. Vastuullemme annettu oma osuutemme tulisi tietenkin hoitaa niin hyvin kuin kykenemme. Se onkin ainoa asia, mihin meillä on todellinen mandaatti ja ”valta”. Toisaalta kaikki siinäkään ei ole meidän omissa käsissämme. Tästä minulla on omakohtaisiakin kokemuksia. Siksi on hyvä olla kiitollinen jokaisesta aamusta, johon heräämme sekä jokaisesta askeleesta, jonka omalla osuudellamme otamme.
Mikä on sitten tämän viestinjuoksun iso tavoite? No se on se, että voisimme luovuttaa maailman seuraavalle sukupolvelle parempana, mitä se oli silloin, kun itse sen saimme hoidettavaksemme. Ei muuten ole helppo tehtävä!
Silti rohkenen toivottaa kaikille Reimarin lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Itsenäisyytemme Juhlavuotta 2017.
