Miltä tuntuisi, jos arkinen aherrus jatkuisi ilman joulua, valoja, lahjoja, lauluja ja herkkuja, ilman joulun sanomaa läpi pitkän ja pimeän talven?

Vastauksia on monenmoisia, mutta suurin osa maailman ihmisistä odottaa joulua ja sen tuomaa tunnelmaa, lapset joulupukkia tai ainakin lahjoja.

Viime syksy toi jo pienen pilvenhattaran joulupukin ja vanhempien ylle, kun pari tutkijaa osoitti, että joulupukilla uskottelu on haitallista lapselle. Se voi aiheuttaa pysyviä epäilyjä vanhempia kohtaan aina luottamuspulaan asti.

En saanut traumaa enkä alkanut pitää vanhempiani valehtelijoina, kun lapsuuteni oikea joulupukki vaihtui jossain vaiheessa hulikupterilla matkaavaan naapurin setään, joka ikipoikamiehenä kulki jakamassa lähitienoon lahjat. Siihen aikaan oli tapana antaa ryyppy palkaksi, ja kuinkas ollakaan joulupukkimme väsähti ennen meidän taloa, piipahti hetkeksi kotiin huilaamaan ja nukahti. Isä meni kolistelemaan, kun pukkia ei kuulunut. Sarkahousut unohtuivat lähtökiireessä tuolille. Pukki saapui kalsareissaan, istahti rahin reunalle ja tupsahti lahttialle. Noloa pukille, meille lapsille lisähuvia, inhimillistä kaikkineen.

Olen tullut joulupukin olemassaolosta siihen päätelmään, että mikäs muu kuin joulupukki on se, joka esittää joulupukkia, olkoon vaikka naapurin setä, ja tutkimuksesta huolimatta aion jatkaa perinteistä joulusatua.

Uudet sukupolvet ovat aina luoneet muutoksia elämään, myös jouluun. Niinpä moni jo vaihtaa sukujoulun risteilyviihteeseen tai matkaan kaukomaitten kesään. Minun nuoruudessani se ei olisi onnistunut. Kansa ei matkaillut. Joulu niittasi Suomen kiinni ja ihmiset koteihinsa. Oleminen pyhitettiin perheelle, minä suklaakonvehtirasialle ja kirjalle.

Varhain joulupäivän aamuna mentiin kirkkoon tai jos perheessä ei ollut hevosta tai autoa, niin kirkonmenot kuunneltiin radiosta. Kun televisio toi kirkon olohuoneeseen, katselijat välttyivät matkalta mutta eivät heräämiseltä. Tapaninpäivänä oli jo lupa lähteä kylille, mutta elokuviin, tansseihin ja ravintoloihin pääsi vasta ehtookellojen jälkeen.

Tapojen muutoksista huolimatta kansa vaeltaa joulujumalanpalveluksiin. Konsertit ja yhteislaulut houkuttavat penkit täyteen ja paikalle niitäkin, jotka muutoin eivät kirkossa käy. Kauniit sanat ja urkujen soitto koskettavat, saavat tunteet liikkeelle ja sydämet sykkimään. Jos ei ihan kyynel tupsahda silmäkulmaan niin ainakin melkein.

Liekö kysymyksessä paluu koulun jouluevankeliumin tunnelmaan, sillä lähes jokainen on siihen osallistunut, jos ei esitykseen niin jouluvirren veisuuseen? Vai haetaanko tilaisuuksista pientä pysähdystä arkeen ja kiireeseen, sydämen joulua?

Omiin nurkkiinkaan ei enää tarvitse jäädä, ellei vapaaehtoisesti halua tai sairauden tai muun syyn takia ole pakko. Tarjolla on rientoja, erilaisia jouluja ja yökirkkoja. Ravintoloitsijakin saattaa avata kapakkansa oven ja antaa olohuoneen niille, joilla omia läheisiä ei ole.

Joka vuosi minä odotan ja valmistelen joulua. Lahjat, ruuat ja koristeet saavat vaihtua, mutta yhtään joulua en ole viettänyt ilman kuusenoksien tuoksua, kynttilöitä ja joulumusiikkia, ilman yhdessäoloa omaisten ja ystävien kanssa. Jos pitäisi, niin sitten olisi erilainen joulu. Saattaisi olla antoisa kokemus sekin.

Oleellista on hyvä joulumieli.

Mieluisaa joulunaikaa kaikkialle!