Haminan ortodoksisen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittu kouvolalainen Ville Kiiveri siunataan tehtävään Haminan Pietarin ja Paavalin kirkossa ensi sunnuntaina.
Juhlapäivä alkaa kymmeneltä jumalanpalveluksella, jonka toimittaa korkeasti pyhitetty Helsingin metropoliitta Ambrosius yhdessä papiston kanssa.
Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvit luterilaisen seurakunnan Simeon-salissa.
Vuoden alussa Haminan ortodoksisessa seurakunnassa työt aloittanut Ville Kiiveri on tyytyväinen.
– Haminan seurakunta on kotiseurakuntani ja Kouvolan Pyhän Ristin kirkko kotikirkkoni, jossa olin alttaripoikana jo 1980-luvulla. Välillä olin seurakunnassa myös tuntipalkkaisena pappina. Minut on vihitty avioliittoon Haminan Pietarin ja Paavalin kirkossa, ja papiksi vuonna 2000.
– Mahtava tunne. On hienoa olla töissä omassa seurakunnassa. Isä Leo oli seurakunnan kirkkoherrana 34 vuotta.
Ennen Haminan ortodoksiseen seurakuntaan siirtymistä Ville Kiiveri oli kirkkoherrana Vaasassa.
Tuttavallisemmin kirkkoherra Kiiveriä kutsutaan isä Villeksi. Isä Ville selittää, että nimitys tulee siitä, koska suurin osa papeista on rippi-isiä.
– Seurakunta on pieni ja tunnen seurakuntalaisia pitkältä ajalta. Erityistä pienessä seurakunnassa on se, että seurakuntalaisista tulee paljon läheisempiä ja on aivan eri tavalla aikaa olla ihmisten kanssa.
Seurakunnan pääkirkko on Haminassa, kirkkoherranvirasto on Kouvolassa ja suurin osa seurakuntalaisista on kouvolalaisia. Seurakunnassa on 1250 jäsentä, joista 700 asuu Kouvolassa.
Isä Ville sanoo, että alku menee tutustuessa. Kirkkoherra Leo Huurinainen jäi eläkkeelle jo syksyllä 2014 ja seurakuntaa ovat sen jälkeen luotsanneet sijaiset. Isä Ville luonnehtii, että pitkäjänteisyys on jätetty sivuraiteelle ja ainakin remontit ovat jääneet tekemättä.
– Haminassakin on vuokratalo, joka on työllistänyt paljon ja nyt on päätettävä, tehdäänkö siihen iso peruskorjaus vai mitä.
– Suuri paasto alkaa kohta ja paaston ensimmäisen viikon aikana palveluksia on joka päivä. Viimeinen paastopäivä on 15. huhtikuuta ja sen jälkeen vuorokauden vaihtuessa alkaa yöjumalanpalvelus, joka tänä vuonna pidetään Kouvolassa. Ortodokseille Kristuksen ylösnousemus on isompi juhla kuin joulu, vaikka ei me jouluakaan väheksytä.
– Harvinaista on se, että pääsiäisen vietto tänä vuonna osuu samaan aikaan ortodoksisessa ja luterilaisessa kirkossa. Ajankohtien eroavaisuudet johtuvat siitä, että ortodoksisessa käytetään juliaanista kalenteria ja luterilaisessa gregoriaanista kalenteria.
Isä Ville kehottaa käymään kirkossa mahdollisimman paljon ja sanoo, että ortodoksisen seurakunnan jumalanpalveluksiin voi tulla tutustumaan, vaikka ei olisikaan seurakunnan jäsen.
– Kirkkoon saa tulla ja saa istua, eikä ketään yritetä käännyttää, isä Ville lupaa.
Ortodoksisissa jumalanpalveluksissa seisotaan siksi, että kirkkoon tullaan Jumalan kasvojen alle, ei tulla katsomaan, mitä tapahtuu, vaan olemaan tapahtumassa mukana.
Kirkossa on kuitenkin tuoleja ja penkkejä, jos ei jaksa seisoa, voi istua. Tärkeintä on, että ajatukset ovat Jumalassa, ei jaloissa, kirkkoherra Ville Kiiveri kiteyttää.