Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esittelemä liikenneverkkoselvitys koki kovan kohtalon. Ensin siihen iskivät oppositiopoliitikot, suuri yleisö ja viimeksi puukkoa tuli hallituskumppaneilta. Se riitti, ja liikenneverkkoselvitys sellaisenaan päätettiin siirtää mappiin.
Ennakkoluulottomuus ei kuulu suomalaisiin hyveisiin. Saman sai kokea pääministeri Sipilä ajaessaan läpi maamme kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä ohjelmiaan. Tavoite hyväksyttiin useimmilla tahoilla, mutta kun joltakin olisi leikattu saavutettuja etuisuuksia, hanttiin piti laittaa ja lujasti.
Vuosikymmenien ajalta kertynyt maamme väylien korjausvelka on miljardeissa. Ministerin esittelemän selvityksen keinot eivät kelvanneet. Napinaa tuli myös väylien parantamiseen vaadittavien eurojen keräämisestä. Kun ministeri esitti eurojen keräämistä teitten käyttäjiltä ajokilometrimäärien perusteella luopuen samalla autoverosta, sekin nosti äläkän.
Liikenneverkkoselvityksestä tiedottaminen paljasti sen, mikä ero on poliitikolla ja yritysjohtajalla, joka Berner pohjimmiltaan on. Yritysjohtajana hän eteni asiansa kanssa vauhdilla. Berner luonnehti esityksen toteutumista auton keksimistäkin suuremmaksi asiaksi, ja sekös joitakin suututti. Itse selvityksen laatimisessa taisi unohtua hallituskumppaneittenkin pitäminen ajan tasalla, joka asian eteenpäinmenon kannalta oli sittenkin ratkaisevinta.
Suomalaiset tyytyköön siihen, että tiemme ja väylämme saavat rauhassa rapistua nykytahtiin ja autoveroa olemme valmiita maksamaan jatkossakin. Koko paketti jää seuraavien hallitustemme riesaksi.