30 vuotta sitten Haminan lukiosta ylioppilaana maailmalle lähtenyt Janne ”Rysky” Riiheläinen tähtäsi alunperin kasvatustieteilijäksi ja opettajan uralle. Nyt mies on kysytty kansainvälisen turvallisuuspolitiikan luennoitsijana ja asiantuntijana. Yliopistoonkin Riiheläinen on palannut.
Torstaina julkaistaan Janne Riiheläisen kirja Turpo – turvallisuuspolitiikan tunteet ja järki. Turvallisuuspolitiikan analysoimiseen mies joutui sattuman oikusta.
– Pian varusmiespalvelun jälkeen päädyin kieltäytymään aseista ja palautin sotilaspassini. Sain kuitenkin 2010 yllättäen kutsun kertausharjoituksiin. Harkinnan jälkeen kieltäydyin aseista vielä uudelleen, muistelee Riiheläinen.
Asia jäi vaivaamaan ja mielenrauhansa hoitaakseen Riiheläinen ryhtyi kirjaamaan ajatuksiaan ylös. 2012 syntyi ensimmäinen blogikirjoitus turvallisuuspolitiikasta. 2015 Riiheläinen kuului Hesarin blogistikuntaan ja nyt hän kirjoittaa Ylen kotisivuille turvallisuuspolitiikasta kerran kuukaudessa, kolumnipalsta on Pohjois-Karjalan maakuntalehti Karjalaisessa.
– Kirjani sisällöstä suuri osa on ammennettu blogieni sisällöistä, kirja on tietynlainen välitilinpäätös pohdinnoistani.
Kuinka mainostoimistotaustalta tuleva mies, jolla ei ole asemaa eikä oppiarvoja, voi nousta vakavastiotettavaksi keskustelijaksi turvallisuuspolitiikan vaativalla alueella? Ymmärrettävästi, kansankielellä kirjoittavan miehen teksteissä on kuitenkin ajankohtaisuutta ja näkemystä.
– Vahvuuteni ja heikkouteni on siinä, että en kuulu mihinkään perinteiseen ryhmään turvallisuuspolitiikan keskustelijoista. Viuhdon iloisesti siellä, mistä löydän mieltäni askarruttavia asioita. Asioista kirjoitan tavallisen ihmisen perspektiivistä.
– Minulla ei ole pomoa, jolle voi soittaa, ei ole uraa, jota sabotoida sanomisillani, sillä leipäni tienaan vapaana viestintäasiantuntijana.
Turvallisuuspolitiikan keskustelijalta eivät aiheet lopu. Siitä on pitänyt huolta Venäjän presidentti Putin, USA:n presidentti Trumpin ajatusten virta lienee sekä arvaamaton että mittaamaton.
– Suuria murroksia on tulossa, emme vain tiedä, mitä ja mihin kaikki vielä johtaakaan! Neuvostoliitto valtasi etupiirinsä aikanaan miehittämällä. Nyt Venäjä synnyttää etupiiriään epävakauttamalla ja käymällä hybridisotaa länttä vastaan. Ei ole sattumaa, että Venäjän reunamia kiertää jäätyneiden konfliktien ketju, arvioi Riiheläinen.
– Donald Trumpin valintaan USA:n presidentiksi en uskonut eivätkä useimmat muutkaan. Kun Trump on aidosti arvaamaton, Putin on linjauksissaan laskelmoiva kuin shakinpelaaja.