Kuluneen viikon aikana viimeistään useimmille selvisi, että politiikassakin voi olla dramatiikkaa! Viikko sitten dramatiikkaa rakennettiin Haminan kuntavaaleihin, kun Vasemmiston kahden ehdokkaan nimet löytyivät myös sosialidemokraattien ehdokaslistalta.
Maanantaina valtakunnanpolitiikan ykkösuutinen oli Perussuomalaista puoluetta 20 vuotta johtaneen Timo Soinin luopumisilmoitus.
Haminan Vasemmiston ykkösnimen ja ainoan kaupunginvaltuutetun Jorma Kasarin päättäjäntaival oli tulla maaliin, kun Vasemmisto ei aikaansaanut kuntavaaleihin ehdokaslistalleen kuin kaksi ehdokasta. Läpimeno vaaleissa olisi edellyttänyt listan ehdokkailta yhteensä noin 200 ääntä, johon eivät monet uskoneet.
Demarien listalta Kasarin läpimenomahdollisuudet olisivat olennaisesti paremmat, mutta päästäkseen demarilistalle demarit ovat edellyttäneet Kasarin ja listan toisen ehdokkaan Seppo Hiirosen eroamista Vasemmistosta. Vasemmiston poistuminen vaaleista merkitsisi samalla myös yhden aikakauden päättymistä Haminassa.
Kasarin siirtyminen oikealle ja demarien listalle olisi mennyt virheittä, jos Vasemmisto olisi repinyt valmiiksi täyttämänsä oman ehdokaslistansa. Myös Vasemmiston lista kuitenkin jätettiin keskusvaalilautakunnalle.
Ehdokkaan esiintyminen kahdella listalla on vastoin lakia, Haminassa ei muisteta näin käyneen koskaan. Keskusvaalilautakunnan tehtävä on joko hylätä kiistanalaiset ehdokkaat molemmilta listoilta tai koko Vasemmiston lista. Lopullisen ratkaisunsa keskusvaalilautakunta tekee keskiviikkona klo 16 alkavassa kokouksessa saatuaan demareitten ja Vasemmiston vaaliasiamiehiltä kirjalliset selonteot ryhmien aikeista.