Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Haminan persut pyrkivät ykköseksi

Perussuomalaiset saivat syksyn 2012 kuntavaaleissa muhevan vaalivoiton, kun puolueen äänimäärä kasvoi 9,4 %. Saavutetut kuusi valtuustopaikkaa oikeuttivat myös paikkaan Haminan kaupunginhallituksessa.

Nyt rimaa on nostettu vielä korkeammalle:

– Tavoitteenamme on vaalivoitto ja yhdeksän valtuustopaikkaa. 11 valtuutetulla olisimme jo valtuuston suurin ryhmä, sanoo Haminan Perussuomalaisten puheenjohtaja Harri Kerkelä.

Haminan Perussuomalaiset yrittää saada kiinni valtakunnallisten vaalien menestyksestä. Kaksissa viime eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset oli kirkkaasti Haminan suurin puolue. Niillä äänimäärillä puolue olisi suurin myös Haminan kaupunginvaltuustossa.

– Linjakas toimintamme puree Haminassa. Hallituspolitiikan merkitys puolueellemme selviää vasta seuraavissa eduskuntavaaleissa, kiteyttää puolestaan Janne Nyholm, joka kuuluu Kerkelän lailla Perussuomalaisten valtuustoryhmään.

Perussuomalaiset on asettanut kuntavaaleihin 23 ehdokasta. Edellisissä vaaleissa ehdokkaita oli 16 ja 2008 vaaleissa viisi.

– Kattava ja tasokas ehdokaskaarti on meille kiistatta vahvuus, arvioi Kerkelä.

Haminan valtuustoa Perussuomalaiset on äänestyttänyt enemmän kuin muut puolueet. Voitetut äänestykset ovat olleet harvassa, kun suuri osa äänestyksistä on päättynyt 6–37 tappiolukemiin. Äänestystappioiden seurauksena kokouksen sihteeri on saanut kirjata pöytäkirjoihin persuvaltuutettujen eriävät mielipiteet.

Valtuustossa Perussuomalaiset ovat vastustaneet ärhäkkäinä lähikoulujen lakkautuksia. Sieltä puolue on kaivannut myös suuren osan kannatuksestaan. Säästöjä olisi puolueen mukaan löydettävissä muualtakin.

– Luopumalla uuden paloaseman rakentamisesta ja satsaamalla nykyisen aseman uusiin henkilöstötiloihin säästö liisi hyvinkin miljoonissa. Missä ovat säästöt ja hyvät asiat Vilniemen ja Summan koulujen lakkauttamisista? kysyvät Kerkelä ja Nyholm.

Turvapaikanhakijoilta Perussuomalaiset sulkisi ovet Haminan suuntaan:

– Ei ikinä turvapaikanhakijoita Haminaan! Ei meidän kuulu ottaa vastuuta maailman kriiseistä. Miksi haalisimme tänne lisää huono-osaisia, kun niitä riittää meillä muutenkin!

– Terveyskeskukseen pitää satsata kun aikaa ennen sotea vielä on! Vuodeosastojen kesäsulkua vastustamme, sanovat valtuutetut Kerkelä ja Nyholm.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli