Evil Drive on melodista metallimusiikkia soittava haminalaisbändi, jolla on jalka kansainväliseen menestykseen vievän oven välissä. Evil Drive voitti viikonloppuna 24.–25.3. Helsingissä FemMe Battle 2017 Suomen karsinnan ja tie Hollannissa pidettäviin semi- ja finaaliturnauksiin on auki!
FemME Battle on kansainvälinen naismetallimuusikkojen asemaa juhlistava kisa, jonne tulevilla bändeillä on vähintään yksi naismuusikko.
– Suomen karsinnassa Helsingin On the Rocks -baarissa oli kansallisessa finaalissa viisi bändiä ja me korjasimme voiton sekä yleisöäänillä, että tuomariston ratkaisulla, kertoo Ville Viren.
Evil Drive bändin muusikoita ovat kitaristi Villen ohella Jukka-Pekka Pusa, kitara, Marko Syrjälä, basso, Juha Beck, rummut, sekä kokoonpanon vauhdikas laulusolisti Viktoria Viren, Villen vaimo.
– Energisellä Viktorialla on lavalla suuri rooli, tunnustaa Ville, 40, joka on touhunnut kitaransoiton parissa yli 30 vuotta.
– Pousin Raikka minulle soittamisen alkeet opetti, matkan varrelta olen sitten ammentanut lisää osaamista soittamalla eri kokoonpanoissa. 1980-luvun bändien jutut tulivat silloin tutuiksi. Nyt samaa musiikkia vetää 8-vuotias poikamme.
Evil Drive lähtee Hollantiin jalat maassa. Vasta menestys FemME Battlen finaalissa muuttaisi kokoonpanon arkea.
– Olen työskennellyt parikymmentä vuotta Haminan satamassa Lukoililla. Harrastuspohjaltahan tätä tehdään, mutta nyt olemme päässeet siihen asti, että saa harrastaa niinsanotusti ilmaiseksi ja harrastuksesta saa jopa palkkaakin.
Haminasta on pitkä matka kansalliselle tasolle. Ville Viren sanoo, että haminalaisilla nuorilla on muutamia erinomaisia bändejäkin ja hienoja soittajia, esimerkiksi 15-vuotias Totti Pakkanen Frostbite -yhtyeestä. Mutta kynnykset suuremmille keikkalavoille ovat useimmille aivan liian korkeita.
– Managerin ja erityisesti ohjelmatoimiston saaminen on bändeille keskeinen juttu. He junailevat ja sopivat soittokeikat ja muut asiat. Jos ohjelmatoimistoa ei ole, voi varautua soittamaan kolme keikkaa/vuosi vauhdilla.
Vain keikkojen kautta voi tulla menestystä ja rahaakin, sillä levymyynnin merkitys on vähäinen.
– Jos onnistumme Hollannissa, haaveena on päästä vuoden kuluttua Saksaan Wacken Open Air -festareille, se on metallimusiikin merkittävimpiä juttuja!
Pitkäsoitto-cd The Land of the Dead saa piakkoin seuraa:
– Toinen levy on työn alla, valmista pitäisi tulla syksyllä!