Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Hamina heilahti demareille

Kun päättäjät vaalien jälkeen vaihtuvat, muutoksen tuulet ulottuvat aina moniin asioihin. Haminassa valtasuhteet keikahtivat ja kaupungista tuli yhden illan aikana demarivetoinen.

Äänikuningattareksi jo toistamiseen noussut demarien Titta Erkkilä sanoo, että vastuunkantaminen on aina osa politiikkaa.

– Kun vastuuta nyt tarjotaan, luontevimmin vastuuta voi kantaa kaupunginhallituksen kautta. Lopullisia päätöksiä ryhmällämme ei ole, mutta kyllä kaupunginhallituksen ykköspaikka on tavoitteemme, sanoi Erkkilä vaalihumun ja yhden huonostinukutun yön jälkeen.

Vallanjako Haminassa tapahtuu perinteisesti puolueiden välillä vaalien jälkeen käytävissä neuvotteluissa. Neuvotteluiden vetäminen on demareitten ja Erkkilän näpeissä.

– Toivottavasti näihin neuvotteluihin löytyy hyvä henki ja avoin ilmapiiri. Ainakin vaalikamppailun aikana riitti rehtiä meininkiä.

12 valtuutetullaan demarit ovat oikeutettuja kaupunginhallituksessa kolmeen paikkaan. Kahteen hallituspaikkaan sensijaan joutuvat tyytymään tappionkärsineet Kokoomus ja Keskusta. Yhden hallituspaikan saavat niin Vihreät kuin Perussuomalaisetkin.

Monen kokeneen valtuutetun jääminen sivuun valtuustotyöstä oli suurin syy Kokoomuksen vaalitappioon, arveli Elina Inkeroinen:

– Kun viisi istuvaa valtuutettua jäi meiltä pois vaaleista, leijumaan jäivät heidän edellisissä vaaleissa saamansa yli 1 000 ääntä.

– Hävisimme vaalit jo oikeastaan ehdokasasettelussa, kun emme kyenneet löytämään riittävästi ehdokkaita luopuneiden tilalle, sanoi Inkeroinen, joka on toiminut kaupunginhallituksen puheenjohtajana syksystä 2015 lähtien.

– Vaalien tulos ja toimivan yhteistyön löytäminen vaatii venymistä kaikilta. Yksin ei mikään osapuoli saa ajettua tavoitteitaan läpi, valmiutta sopimiseen on löydyttävä.

Perussuomalaisten menestys Haminassa oli monille yllätys. Kun puolue otti valtakunnallisesti nenilleen 4 %, Haminassa äänisaalis kasvoi 3,1 %.

– Luvassa meille on paikka kaupunginhallitukseen sekä jonkin valiokunnan puheenjohtajuus. Omat intressini ovat lähinnä teknisen puolen asiantuntijavaliokunnissa, arvioi Harri Kerkelä, Perussuomalaisten ensimmäisen kauden valtuutettu ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli