Vanhat asiat, uudet päättäjät

Valittu kaupunginvaltuusto katsoo tulevaan haminalaisuuteen uusin silmin. Valtuustossa on 17 uutta päättäjää, joiden mukana päätöksentekoon tulee uusia tuulia ja vivahteita. Kaiken voisi aina tehdä paremminkin ja parhaimman pohjan uudenlaiseen tekemiseen saa, kun päätöksentekijäin kaarti uudistuu.

Mitään mullistavaa uutta haminalaisten on turha odottaa päättäjiltään, sillä asiakokonaisuudet eivät muutu. Koulu- ja sivistysasiat ovat olleet merkittävässä roolissa, mutta soten tultua voimaan 2019 sivistyspuoli nousee kaupungin ja päättäjien keskeisimmäksi toiminta-alueeksi. Elinkeino- ja vetovoimapalvelujen kehittäminen on myös pitkäjännitteistä työtä, jossa ei oikoteitä ole.

Päättäjä ei voi keskittyä vain itselleen mieluisten asioitten hoitamiseen, vaan vastuu on kannettava myös oman mukavuusalueen ulkopuolisista päätöksistä ja ratkaisuista.

Vaalivoiton saaneet sosialidemokraatit ottavat mitä ilmeisimmin kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden. Jos kaupunginhallituksen johtoon nousee vaalien ääniharava Titta Erkkilä, hän tuo hallitukseen myös runsaasti sivistys- ja koulupuolen osaamista.

Tärkeintä kaupungin yhteisten asioitten hoitamisessa on kuitenkin puolueidenvälisen yhteistyön toimiminen. Kun kaikki puolueet pyrkivät jo lähtökohtaisesti edistämään kotikaupunkinsa ja sen asukkaiden menestymistä, halukkuuden syvälliseen yhteistyöhön pitäisi olla automaattista. Vaikeista asioista päättäminen ei kuitenkaan aina ole yksioikoisen selkeää, jokaisen on oltava myös valmis neuvottelemaan vaihtoehdoista ja tarpeentullen joustamaankin omista mielipiteistään.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus