Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Vaaliliitot hämmentävät lopullista paikkajakoa

Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien solmima tekninen vaaliliitto luottamusmiespaikkojen jakamisesta ehti hämmentää Haminassa vain hetken. PS/KD -liiton seurauksena Kokoomus, Sosialidemokraatit ja Keskusta solmivat vastaavan liiton.

Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien solmiman liiton ansiosta liitto saa esimerkiksi kaupunginhallitukseen kaksi edustajaa, samoin 9-jäsenisiin valiokuntiin.

Suurten puolueiden taholla PS/KD-liittoa pidetään hätiköintinä.

– Vaalituloksen kunnioittaminen heitettiin sillä sopimuksella sivuun. Isojen ryhmien liittoutumisella puolestaan pystymme hoitamaan paikkajaon kunnioittaen vaalitulosta parhaiten, sanoo Kokoomuksen Elina Inkeroinen.

– Ennen vaaleja puhuimme avoimesti hyvän yhteistyön rakentamisesta. Kun vähintään kolme suurta ajattelevat samansuuntaisesti, asioita myös saadaan suunnitellusti eteenpäin.

Demarit on PS/KD-liiton kärsijä. Haminan kuntavaalien suurin voittaja menettää sopimuksen kautta kolmannen paikkansa kaupunginhallituksessa. Paikkamäärä putoaa kahteen myös suurissa valiokunnissa.

7-jäsenisten valiokuntien paikkajakoon ei PS/KD-liitto vaikuta. Demarit ja Kokoomus saavat valiokunnista kaksi paikkaa, jolloin Keskustalle, Vihreille ja Perussuomalaisille jää yksi paikka kullekin.

Kuntavaaleja seuraa aina laaja sopiminen puolueiden paikoista eri luottamuselimissä. Haminassa periaatteista päästiin sopimukseen nopeasti sen jälkeen, kun Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien liitto oli järkyttänyt vaalituloksen mukaista asetelmaa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousee vaalivoittajana demareitten Titta Erkkilä, jonka äänimäärä nousi tarkistuslaskennassa 501:een. Kaupunginvaltuuston nuijan saa Kokoomuksen Elina Inkeroinen. Valtuuston ja hallituksen varapuheenjohtajuudet jaetaan kolmen suurimman puolueen kesken. Tämän linjauksen takana on myös Vihreiden valtuustoryhmä.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli