Haminalainen Heikki Ruokonen innostui kilpahiihdosta toden teolla vasta 24-vuotiaana, eikä loppua näy, sillä tulokset vain paranevat. 61-vuotiaan teräsmiehen palkintokaapissa on toistaiseksi 20 mitalia veteraanien MM-kisoista eli Masters World Cupista, joita Ruokonen on kiertänyt vuodesta 2001 lähtien. Mitaleista viisi on kultaisia. SM-mitaleita on roimasti enemmän.

– Latu jatkuu ensi talvena, siitä voin olla varma. Kulunut talvi oli jälleen yksi hienoimmista. Olen oppinut kuuntelemaan kehoni ääntä ja huomannut, että levon merkitystä ei voi liikaa korostaa, sanoo Haminan liikuntapaikkojen hoitajana työskentelevä Ruokonen.

– Kun hiihtäminen maistuu puulta, nälkä hiihtoon palaa aina levon kautta! Nyt olen oppinut lähtemään kisaan rennolla asenteella. Tulosta tulee jos on tullakseen, ei sitä parane etukäteen stressata.

Poikavuosien hiihtelyn jälkeen Ruokonen palasi laduille vasta 24 – 25-vuotiaana. Menestystä tuli piiritasolla, mutta suurimmat menestykset antoivat odottaa ikämiesvuosia. Mies nauttii nyt  hiihtämisestä enemmän ja enemmän, sillä osa-aikaeläke antaa vapauksia harjoittelun rytmittämiseen.

– Osa-aikaeläke on keventänyt työpaineita ja rauhoittanut myös viikko-ohjelmaa. Harjoittelun määrää on voinut täsmätä vapaammin, kello ei ole ollut enää isäntäni. Eikä urheilijalta ole laiskottelukaan kielletty.

Vasta veteraanivuosinaan Ruokonen on oivaltanut ravinnon merkityksen urheilijalle:

– Jos ravintoasiat olisivat olleet aikaisemmin hallussa, menestystä olisi taatusti tullut jo vuosia aikaisemmin, uskoo mies.

Hyvässä kunnossa on mukava olla. Kilpailureissuilla mies tapaa laajaa kansainvälistä ystäväpiiriään ja urheilusta riittää aina haasteltavaa. Harjoittelun Ruokonen on oppinut kantapään kautta:

– Kun vuosia tulee lisää, nopeusominaisuudet ovat vaarassa heikentyä. Senvuoksi sprinttikisojakaan ei pidä väistellä. Nopeusominaisuuksien kautta löytyy hiihtoon myös taloudellisuus.

Ruokonen vaihtoi perinteisen tyylin tekniikkansa työntämiseen, jolloin hän lähtee ladulle ilman pitovoiteita.

– Perinteisen veteraanikisoissa työntäjiä on 10 – 15 %. Keskivartalon lihasten on oltava huippuvireessä, muuten kisassa tule noutaja. Kilpahiihto on kokonaisvaltaista tekemistä, jossa tekniikan on pysyttävä kuosissa. Muuten on turha odottaa menestystä, arvioi Ruokonen.

Heikki Ruokonen katsoo jo vakaasti ensi tammikuussa USA:n Minneapoliksessa pidettäviin Masters-kisoihin.

– Kesällä käyn soutelemassa kirkkovenettä, siellä hiihtoasiat unohtuvat. Elokuussa alkaa hiihtoharjoittelu.

Ruokosilla hiihtäminen menee verenperintönä, sillä Heikin poika Miika tunnetaan hiihtopiireissä tiukkana pitkien matkojen taittajana.

– Miikan kausi oli kaksijakoinen. Marraskuussa hän voitti Kiilopäähiihdon ja huhtikuussa kauden päätöskisan Vaskoolihiihdon. Väliin tuli sitten sairastelun vuoksi joitakin heikompiakin sijoituksia, paljastaa Heikki.

Isä ja poika luottavat ladulla Peltosen suksitehtaan kalustoon:

– Kyllä suksivalinnoilla on valtava merkitys kärkisijoituksia ratkottaessa!