Kun Sirkus Finlandian karavaani pysähtyi Sibeliuskadun kentälle varhain aamulla, alkoi teltan pystytys, mutta klovni Michelle Musser vetäytyi nukkumaan niin kuin muutkin sirkustaiteilijat.
Sirkuksen tiedottaja Jouni Aalto kertoi, että kiertueella on kaikkiaan 80 työntekijää, joista esiintyjiä on 25. Jokaisella on oma tehtävänsä.
– Meillä on pari kaveria, jotka vaihtavat vaikka auton moottorin tien päällä, Aalto sanoi.
Kiertue käynnistyi huhtikuun alkupuolella totuttuun tapaan Karjaalta, sirkustirehtööri Carl Jernström juniorin kotimaisemissa. Taiteilijakaarti on värikkään kansainvälinen.
– Keväällä kukin tulee tahoiltaan kuin muuttolinnut, Aalto kuvaili.
Haminasta kiertue jatkoi matkaa kohti pohjoista.
– Esitykset jatkuvat lokakuun loppuun. Viimeinen kuukausi ollaan Helsingissä ja silloin on ensimmäiset vapaapäivät. Neljä maanantaita.
San Franciscosta Suomeen lentänyt Michelle Musser esiintyi Sirkus Finlandiassa jo pari vuotta sitten ja oli erittäin pidetty. Michelle Musser kertoi todella pitävänsä Suomesta. Keväästä, kesästä ja syksyn koiranilmoistakin.
Musser sanoi jännittävänsä aina ennen esitystä, mikä hänen mielestään on vain hyvä asia. Hän kertoi erityisesti nauttivansa siitä, kun pääsee tauon aikana ulos tapaamaan ihmisiä, jotka tulevat sanomaan, että pitivät showsta ja haluavat samaan kuvaan hänen kanssaan.
Shown juontaa tänä vuonna Seppo ”Sebastian” Tauriainen, joka on tuttu mies Sirkus Finlandian aikaisemmilta vuosilta. Muun muassa klovnina ja vatsastapuhujana esiintynyt monipuolinen taiteilija oli välillä vuoden Amerikassa ja vieraili myös Norjassa ja Ruotsissa sekä Kiinan sirkusfestivaaleilla.
Tauriainen kertoi, että samanlaiset asiat naurattavat kaikkialla, mutta se, miten ihmiset ilmaisevat iloaan, vaihtelee.
Kiertueella on tänä vuonna mukana myös kolme nuorta, suomalaista taiteilijaa. Yksi heistä on keväällä Koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistilinjalta valmistunut trapetsitaiteilija Ada Forsberg. Tauriainen kehui, että nuoret ovat reippaita ja ovat hyvin sopeutuneet joukkoon.
Ada Forsberg sanoi, että ennen ensimmäisiä esityksiä oli hirveä tärinä päällä.
– Vieläkin vähän jännittää, mutta se antaa vain hyvää energiaa, jo 9-vuotiaana Linnanmäen sirkuskoulussa opiskelun aloittanut Forsberg sanoi.