Hamina saa uudet päättäjät, kun huhtikuun kuntavaaleissa valittu uusi kaupunginvaltuusto aloittaa kesäkuussa. Realiteetit ovat kuitenkin armottomat, sillä Haminan kassassa ei ole euroakaan liikaa rahaa vaalilupausten rahoittamiseen.
Valtuuston eilen tiistaina käsittelemä osavuosikatsaus kertoo tylysti, että kunnallisverojen toteutuma on Haminassa tältä vuodelta pahasti ennakoitua jäljessä. Vuositasolla veroja lasketaan kertyvän jopa miljoonan verran odotuksia vähemmän. Vyön löysäämiseen ei varaa ole. Helpotusta löytyy vain uusien työpaikkojen kautta.
Uusien valtuutettujen on otettava talouden realiteetit vakavasti. On oltava mieluummin intoa talouden hallintaan, kuin menojen lisäämiseen. Taloudessa on oltava pää kylmänä ja jalat maassa, jos Hamina aikoo säilyttää taloutensa ylijäämäisenä.
Vaalilupaukset ovat aina osa kaikkia vaaleja. Jokainen valtuutettu huomaa varsin nopeasti, että kukaan ei yksin, eikä aina edes valtuustoryhmänäkään, pysty vaalilupauksiaan kirjaimellisesti pitämään.
Valtuutetun on kuitenkin näytettävä aktiivisuuttaan jollakin tavalla. Valtuustoaloitteita väsätessään tulee valtuutetun kuitenkin muistaa hintalappu, joka uusien asioitten esittämiseen liittyy. Kun sisäistää esittämänsä aloitteen hintaluokan, valtuutettu on velvollinen myös miettimään, miten aloitteen toteuttaminen rahoitetaan.
Toukokuun lopussa tehtävänsä jättävä nykyinen valtuusto on onnistunut Haminan talouden tasapainottamisessa erinomaisesti. Sama tavoite tulee olla uudella valtuustollakin.