Haminan talousalueen uutislehti

Torin uudistustyöt käynnissä

Haminan kauppatorin uudistamistyöt ovat hyvässä vauhdissa ja myös palvelurakennuksen rakennussuunnitelmat ovat valmistumassa.

– Rakennuksen kilpailutus käynnistyy vielä ennen kesää ja urakoitsija valitaan kesäkuussa, kaupungininsinööri Matti Ruoti selvittää aikataulua.

– Rakentaminen aloitetaan elokuun alkupuolella. Silloin muut työt on jo saatu tehtyä lukuunottamatta sitä osaa portaikon rakentamisesta, joka kiertää palvelurakennusta. Myös esiintymislavan reuna tulee graniitista.

Sähköt uusitaan kokonaan ja torikauppiaiden käyttöön tulee kaikkiaan 17 pientä jakokeskusta lisää. Kaapeleita varten putkien upottaminen maahan kivetyksen alle on jo aloitettu. Jälkiä kaivuutöistä ei jää kivetykseen, koska kaivannot peitetään vanhoilla betonikivillä.

Pienten betonikivien asentamisen jälkeen alkaa vaativampi ja konkreettisestikin painavampi urakka, porraskivien asentaminen. Osa vanhasta ”muurista” on jo purettu ja portaikkoon tulevat isot, hiotut graniittilohkareet ovat jo torin puiston puoleisessa päässä odottamassa. Porraskivet ovat Ylämaan graniittia ja yksi lohkare painaa 3 500 kiloa.

Kivien asennuksesta vastaa Haminan kaupungin alihankkijoina virolahtelainen Desman Oy ja sähkötöistä Sähköryhmä Muukka Oy Haminasta.

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli