Haminan talousalueen uutislehti

Kurkistuksia koulumaailmaan

Toukokuu on koulukuu, lukuvuoden tilittäjä ja päättäjä, todistus jokaiselle tuttu kokemus.

Koulumuistot, jos mitkä, istuvat syvällä sielun sopukoissa ja pulpahtavat pintaan, kun tulee puhe koulusta. Parhaiten muistuvat ylipersoonalliset opettajat, jotka temmelsivät oman halunsa ja tahtonsa mukaan kenenkään puuttumatta seurauksiin. Traumoja jäi, mutta myös mukavia muistoja, ehkä päällimmäisenä ajatus koulun tärkeydestä omalle tulevaisuudelle.

Sukupolvet ovat aina laittaneet puumerkkinsä kansan kasvatukseen. Jo ennen itsenäisyyttä rakennettiin kyläkouluja tai käytiin kiertokoulua vauraitten talojen pirteissä. Ymmärrettiin, että vain koulutus takaisi mahdollisuuden tasa-arvoiseen elämään silloisessa luokkayhteiskunnassa.

Sotien jälkeen syntyneitten mielestä kansa- ja oppikoulujako piti yllä vanhaa luokkayhteiskuntaa, joten Ruotsin malliin kehiteltiin peruskoulu eli riippumatta perheen talou­dellisesta asemasta ja olinpaikasta oppivelvollisella tuli olla oikeus ilmaiseen peruskouluun ja tasavertainen mahdollisuus jatko-opintoihin.

Peruskoulussa ei enää kysytty Pelle Miljoonan laulun sanoin ”Mitä tänään koulussa opit, poika pellavapäinen, ja mitä tänään maailmasta opit, tytär silkkihapsinen”, vaan tavoitteeksi tuli viihtyminen. Lisäksi päädyttiin vaatimaan lapsille oikeutta ammattimaiseen varhaiskasvatukseen, kaikki kodit kun eivät pystyneet tarjoamaan kasvuvirikkeitä. Uudet tuulet murensivat opettajien ja vanhempien aikuisuutta, tekivät kaikista kavereita. ”Mä haluun” -sukupolvi sai alkunsa.

Mutta mitä päiväkotien ja peruskoulun aikana onkaan tapahtunut? Kiusaamista, syrjäytymistä ja eriarvoisuutta enemmän kuin ikinä. Syy lankesi koululaitokselle, ja viime syksynä tulikin voimaan uusi opetussuunnitelma. Aika näyttää, toimivatko visiot tällä kertaa käytännössä.

Kotkan kulttuuripolun osallisena, myös isovanhempana, olen tänä keväänä päässyt kurkistamaan alakoulujen arkea. Ovien takaa ilmaantui yhtä lailla entisajan pulpettirivistöjä kuin olohuonemallisia tiloja sohvineen ja mattoineen, jumppapalloja tuoleina, hiljaisuuskoppeja ja korvasuojaimia riippuen luokan oppilasmäärästä, erikoistarpeista ja opettajasta. Liitutaulun edessä komeili valkokankangas, opettajan pöydällä oppimateriaalia välittävä tietokone.

Luokassa on niin monta erilaista oppijaa kuin on oppilasta, monella jo haasteita kuunnella ohjeita ja keskittyä tehtäviin. Jokaisen huomioiminen vaatii opettajalta lähes akrobaatin venyvyyttä. Urakkaa lisäävät maahanmuuttajat erilaisine kielitaitoineen. Heitä saattaa olla yli puoletkin luokasta.

Ajatukseni hyvästä koulusta kiteytyivät. Iso laitoskoulu se ei ole, vaan se on oman alueen koulu ja lähellä luontoa. Hyvän koulun opettajat viihtyvät keskenään ja keksivät yhteistä tekemistä, vaikka välituntidiskon.

Koululaitosta, jossa saman luokka-asteen oppilaat saavat samanlaisen opetuksen, ei ole enää olemassa. Yhteistä on vain opetussuunnitelma, jonka noudattamista mikään taho ei valvo, eikä edes oppimateriaalia.

Kaikesta vastaa koulun johtaja, jopa sopivan opettajan valinnasta.

Monikirjavaa koululaitosta eivät pelasta leikkaukset eivätkä lisävaatimukset vaan uudet asenteet ja olemassa olevien voimavarojen käyttö. Vinkkinä luokaksi sisustettu bussi, joka kuljettaisi keskustojen oppilaita maaseudulle, mutta odotellessa tarjoaisi lähikouluille tekniikkaa ja aineenopettajia, oppilaille vuorovaikutusta ja yhteistä kasvupohjaa.

Toukokuun jälkeen koulut sulkevat ovensa, ja alkaa kesä. Tulkoonkin kaikille lomalaisille ja itsenäisyyttä juhlivalle kansalle suvi suloinen, kukkivat niityt, visertävät linnut ja lämpo auringon, myös Reimarin lukijoille!

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Previous slide
Next slide