Kyllä minä niin mieleni hyvitin nähdessäni Haminan kaupungin uuden tunnuskuvion (logo) ja tunnuslauseen. Tosin logo, jossa Hamina on kirjoitettu harmain kaarevin kirjaimin, olisi sopinut hyvin entisen tunnuslauseenkin yhteyteen sitä hieman muuttaen muotoon ”Harmaantuva Hamina”. Sopiihan se tietenkin näin nyt meidän harmaantuneiden ihmisten kohtausten kaupunginkin tunnukseksi erinomaisesti.
Mitä siitäkin olisi tullut, jos tekstitunnuksena (slogan) olisi linnoituskaupunki! Silloinhan ihmiset kaikkialla olisivat kuvitelleet, että Haminassa on jokin linnoitus tai että Hamina on jossakin linnoituksessa, tai ehkä molempia. Olisivat vielä tulleet kaupunkia katsomaan!
Onneksi tällaista tunnuslausetta ei kaupungille otettu, sillä Haminan kaltaisia linnoituskaupunkejahan on maailmassa niin sanotusti pilvin pimein, tai ainakin joku muu. Suomessa ei tosin taida olla muita. Niin minä mieleni hyvitin, kun saan asua kohtausten kaupungissa, josta voin muillekin kertoa.
Entä sitten ympyräkaupunki? Ympyröitähän on nykyään joka kylässä ja uudistettavassa tieliikennelaissa ollaan kiertoliittymä nimeämässä virallisestikin liikenneympyräksi. Asemakaavaltaan tällaisia Haminan kaltaisia ympyräkaupunkeja lienee yhtä paljon kuin linnoituksen sisällä olevia kaupunkeja ainakin Suomessa.
Ehkä tunnuslausetta valittaessa on pyritty myös välttämään matkailijoiden aliarvioimista, sillä pitäähän heidän nämä kaikki ympyrämme havaita oitis muutenkin. Kaupunkiin mistä suunnasta hyvänsä maanteitse lähestyessään pääsee jokainen ympyröissä pyörimään ilmeisen riittävästi ja kiinnostus Raatihuoneen läheisyyden ympyräkatuihin ja ympyräasemakaavaan jo laimeneekin. Onhan osuuskauppakin yhdistynyt ja nimi muuttunut.
Niin minä mieleni hyvitin, kun saan asua kohtausten kaupungissa ja voin siitä muillekin kertoa!
Vanha tunnuskuvio (logo) joutaa tietenkin poistoon sen havainnollistaessa yksinkertaisella tavalla linnoituskaupungin keskustan asemakaavaa saatteenaan merta ja satamaa symbolisoiva aaltokuvio. Tuohan ei käy kohtausten kaupunkiin, jota harmaa kaupungin nimiteksti symbolisoi mitä mainioimmalla tavalla. Kyllä minä niin mieleni hyvitin…
Ei mitään hyvää ilman pettymyksiä. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun havaitsin Raatihuoneen vierestä yhä puuttuvan pleksipömpelin, vaikka ympäristössä järjestettiin lauantainen kesätapahtuma ”Kesätuulella Haminassa”. Tuo pömpelihän sopisi mitä mainioimmin Vanhan Raatihuoneen viereen ja sen ympäristöön. Vaikka niin mieleni pahoitin, niin kohtauksetta selvisin tätä kirjoittamaan vakaasti uskoen pömpelin siihen pian ilmaantuvan.
Onneksi tunnuksenamme ei ole ympyräkaupunki, linnoituskaupunki, satamakaupunki, tai aiemmin kaikkien tuntemasta sanonnasta muokattu ”Pää pyörällä Haminasta” ja kuviona linnoitusasemakaava. Nyt voimme mainostaa ja markkinoida rauhallisin mielin harmaata kohtausten kaupunkia. Kyllä minä niin mieleni hyvitin!
Kepeää kohtauksetonta kesää kaikille kaupungissamme!