Minulla on talvi-ihmisen maine. Tai ei se ehkä ole pelkästään maine, saatan oikeasti olla enemmän talveen päin kallellaan. Mutta jos sen sanoo ääneen tähän aikaan vuodesta, tulee sellainen olo, että pilaa tunnelman. Kesällä elämän täytyy olla iloista, onnellista, eläväistä ja aurinkoista. Ei siihen tarvita ketään valittamaan, että on liian kuuma.

Viime vuosina ei tosin ole ollut lähellekään liian kuumia kesiä. Tänä vuonna olen jopa valitellut kylmää säätä ja jatkuvaa harmautta. Hitsi vieköön, olisikohan minussa sittenkin ainesta kesäihmiseksi?

Talvi on tähän saakka vienyt voiton ihan käytännön syistä. Jos on liian kylmä, voi aina pukea enemmän vaatetta päälle. Hellepäivänä vastaavasti vähennetään vaatetta, mutta aika pian siinä tulee raja vastaan. Mitäs sen jälkeen tehdään? Tungetaan hiki virraten lakanoita pakastimeen ja viritellään kylmäkalleja tuulettimeen. Samalla tuskastuneena lasketaan, montako yötä on vielä jouluun.

Toinen talven etuus on kaikenlaisten ötököiden ja kesäelukoiden puute. En viitsi edes mainita terveyttä uhkaavia punkkeja ja kyykäärmeitä tai mielenterveyttä koettelevia hyttysiä ja paarmoja. Enkä jaksa nyt valittaa pörriäisistä, jotka päättävät elämänsä autoni tuulilasiin, tai linnuista, jotka käyttävät autoni kattoa ulkohuussina.

Ei, pahimpia kaikista ovat rumat perhoset. Ei ne kauniit ja värikkäät, jotka kirmailevat kukkaniityillä, vaan ruskeat, harmaat ja kaikin puolin epäilyttävät siipeilijät, jotka heräävät eloon illan pimetessä. Etenkin ne, joilla on paksu ja karvainen vartalo. Ne näyttävät juuri siltä, että niillä on pahat mielessä. Joku suunnitelma, joka koskettaa minua, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Ne yrittävät tulla kohti ja majoittuvat lopulta makuuhuoneeseeni odottamaan, että nukahtaisin. Mitään näin karmaisevaa ei tapahdu koskaan talvisin.

Kolmas kriteerini on henkinen ilmapiiri. Suomen kesä on niin naurettavan lyhyt, että joka ainoasta sekunnista pitäisi nauttia täysin siemauksin. Kun aurinko pilkahtaa pilvien takaa, täytyy vähintäänkin pukea päälle kesämekko, sännätä sekä piknikille että grillaamaan, muuttaa takapihalle tai hurauttaa kesämökille, lämmittää rantasauna ja pulahtaa uimaan. Missään nimessä ei saa vetää verhoja kiinni ja katsoa televisiota koko päivän. Kirjoja saa lukea, mutta ei sohvannurkassa vaan mieluiten riippukeinussa ulkona.

Olen kovin pahoillani, mutta en pidä mekoista. Piknikillä mietityttää, missä on lähin vessa vai onko mentävä kaikkien nähden pusikkoon, ja sitten sitä aiheuttaa itselleen pissahädän pelkällä ajatuksen voimalla. Minulla ei ole mökkiä eikä edes pihaa, enkä koskaan ole oikein kunnolla oppinut uimaan. Pidän laiskoista telkkaripäivistä ja peiton alla luetuista dekkareista.

Nythän minä taas pilasin tunnelman. Yritetäänpäs uudestaan!

Kun aurinko pilkahtaa pilvien takaa, laitan jalkaan housut, joissa lahje ei ulotu ihan nilkkaan asti. Menen piknikille lähipuistoon, josta voi nopeasti kipaista kotiin vessaan. Piipahdan maauimalaan vesijuoksulle ja heitän löylyä uimahallin saunassa.

Mies ja kissat saavat ottaa vastuun rumista perhosista. Tästä tulee vielä oikein hyvä kesä.

Niin, ja jouluaattoon on 186 päivää!