Pienessä Vuohisaaressa lasten veneilyleiri käynnisti suomalais-virolaisen yhteistyöhankkeen Nuoret Seprat – Noored Söbrat. Käytännön järjestelyistä vastasi Haminan Pursiseura. Leirillä oli 23 suomalaista ja 10 virolaista nuorta.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa suomalais-virolaista yhteistyötä tuomalla yhteen nuoria ja aikuisia yli Suomenlahden ja uudistaa seprakaupan perinteitä. Kolmivuotisessa hankkeessa järjestetään yhteistyö- ja työpajatapaamisia sekä leirejä lapsille ja nuorille. Yhdistävänä teemana on veden ja vesistöjen hyödyntäminen niin vapaa-aikana kuin elinkeinon lähteenä.
– Haminassa järjestetyllä viisipäiväisellä leirillä pääosassa oli purjehdus ja vesillä liikkuminen. Lisäksi pelattiin, leikittiin ja opeteltiin ensiaputaitoja, leirivastaava Tuija Avela kertoi.
– Vähintään yksi ryhmä eli kolme tai neljä lasta, oli koko ajan merellä. Kysyttiin myös, mitä muuta lapset haluavat tehdä. Onkiminen oli yksi ja virolaiset lapset halusivat ehdottomasti päästä moottoriveneajelulle.
– Osalle opetettiin purjehduksen alkeita, osa leiriläisistä oli jo kokeneempia purjehtijoita. Leiriläiset nukkuivat puolijoukkueteltoissa Pienessä Vuohisaaressa. Kaksi valvojaa oli aina yövahdissa.
Pursiseuran kommodori Risto Niinisaari sanoo, että Pieneen Vuohisaareen haetaan ravintoloitsijaa kaiken aikaa. Ongelma on siinä, että kausi on niin lyhyt. Saarella on kuitenkin elokuun 5.-16. päivä taidenäyttely ja popup-kahvila, jossa voi nauttia leivonnaisia ja pientä suolaista. Taiteilijat ovat seuran jäseniä. Saareen on ilmainen kuljetus Tervasaaren laiturista.
– Silloin on ainutlaatuinen mahdollisuus lähteä tutustumaan Pursiseuran tukikohtaan ja vaikka piirtämään ja maalaamaan seuran taiteilijoiden kanssa. Omat välineet on kuitenkin syytä ottaa mukaan, Niinisaari vinkkaa.