Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Haikailuista houkutuksiin

Aikoinaan kun Tervasaaren kaija oli täynnä laivoja,  tuplarivissäkin ajoittain ja osa Hillossa. Silloin merimiehet kuuluivat kaupunkikuvaan. He istuskelivat jo päiväsaikaan Aholaisen kuppilassa, illalla Kompassissa. Mutta vierailijat eivät pelkästään nautiskelleet ravitsemusliikkeen antimista ja aiheuttaneet tyttöjen äideille pelonsekaisia tunneryöppyjä, vaan he kävivät ostoksilla, toivat rahaa ja työtä kaupunkiin. He olivat aikansa turisteja, kertakävijöitä, vakituisia vieraita tai jopa maahanmuuttajia.

Yhä rahtilaivat tulevat Haminan satamaan, mutta eivät enää Tervasaarelle. Tavarat lastataan pikavauhtia koneitten avulla kaukana ostospaikoista Hillossa, ja mahdollisimman nopeasti mennään jo kohti uutta määränpäätä. Aika on rahaa.

Tuottavuudestaan huolimatta satama ei enää tarvitse työntekijöitä entiseen malliin, eikä tuo merimiehiä kaupungin keskustaan viettämään vapaata ja tuhlaamaan rahojaan.

Sama on entisen Summan tehtaan kanssa. Alue laajenee, tekniikka toimii ja raha liikkuu, mutta kehitys ei ole tuonut siltäkään suunnalta eloa kaupunkikuvaan.

Työllistävä akkutehdas jäi vain haaveeksi, ja käynnissä oleva lippuhaaste takkuilee. Jotain on tulossa, mutta saako liehunta aikaan pysyvämpääkin kiinnostusta?

Isot ja pienet teemajuhlat, konsertit ja Patun omaleimaiset tempaukset vetävät magneetin lailla tuhansiakin paikalle, piristävät ihmisiä ja ilmapiiriä. Yhteistuumin on saatu paljon aikaan ja saadaan. Siltä osin näyttää valoisalta.

Mutta talkoolaisten voimin tuotetut tapahtumat eivät tuo uusia työpaikkoja eivätkä jatkuvuutta. Päivittäiseen vilkkauteen, työpaikkoihin ja tulovirtoihin tarvitaan määrätietoista turistitehtailua, tuttua jokaiselle ulkomaisten lomakeskusten reissaajille.

Lapissa ja useilla paikkakunnilla on jo onnistuneesti käännetty katse Kiinaan. Ryhmämatkailun sijaan sieltä on alkanut saapua pariskuntia, jotka liikkuvat laajasti ympäri maata ja jotka kuluttavat rahojaan elämyksiin, majoitukseen ja ostoksiin. Tulijoitten määrä on tänä vuonna kasvanut 20 %.  Matkailualan asiantuntijoitten mukaan houkuttavuus kasvaisi, jos lisättäisiin kilpailukykyä ja ostovoimaa keventämällä verotusta ja säädöksiä. Viisasta olisi tukea kokeiluja, joista parhaat ideat jäisivät elämään.

Suomen luonto, moni-ilmeiset metsät ja vesistöt kuin myös Suomen kulttuuri ja elintavat ovat täyttä eksotiikkaa kiinalaisille. He ovat valmiita maksamaan hiljaisuudesta, istumisesta nuotiolla tai metsäkävelystä, talvella jään päällä seisomisesta, suomalaisen muotoilun ja elämän näkemisestä.

On vaikea ajatella, että joku matkustaa maapallon toiselta puolelta nähdäkseen meidän arkeamme ja elinympäristömme, mutta niinhän mekin ryntäämme kokemaan toisen maan ilmastoa ja kulttuuria, hankkimaan elämyksiä, joita tarjoamalla paikalliset saavat elantonsa.

Turistitehtailun voi aloittaa siitä, mitä jo on tarjolla, mutta starttia varten pitää kaikki, niin majoitus kuin ohjelmatarjontakin olla valmiina. Päätökset tehdään ruudun ääressä kotona, hotellihuoneissa tai laivan hyteissä. Siellä tutkitaan tarjonta ja maksetaan valinnat. Sattumanvaraisestikin matkataan, mutta sellaisiin kohteisiin maihin, joissa tiedetään olevan jotain mielenkiintoista omiin tarpeisiin.

Vapaalla ei ole arkea eikä sunnuntaita. Elämysten, muistojen ja ostosten kannalta jokainen päivä on lomapäivä.

Hyvää keskikesän aikaa, iloisia yllätyksiä ja tunnelmia!

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus