Vehkalahden Veikkojen huippulupaus, hiihtäjä Katariina Lonka, 22, koki valitettavan takapakin käynnissä olevalle harjoittelukaudelle, kun takaa tullut auto ajoi häntä päin kesken Kannusjärvellä tehtävää treeniä. Katariina kertoo, ettei ensin tajunnut mitä tapahtui, mutta kun törmäyksestä johtunut ilmalento päättyi asfaltin pintaan ja hän näki auton jatkavan matkaa, ymmärsi hän tilanteen. Kova kipu ei antanut muille ajatuksille hirveästi tilaa. Onneksi isä Jari Lonka oli mukana.
Ambulanssissa Katariina sai kipulääkettä, ja matka jatkui Kymenlaakson keskussairaalaan, jossa selvisi, että ilmalennossa tulleiden ruhjeiden lisäksi myös vasemman jalan pohje- ja sääriluu olivat murtuneet nilkan tienoilta, samoin oikean käden peukalo. Jalka leikattiin vielä samana päivänä, ja muutaman sairaalassa vietetyn päivän jälkeen hiihtäjä kotiutettiin.
Kipsi on jalassa kuusi viikkoa, eikä ensimmäiseen kolmeen viikkoon jalalle saa varata lainkaan painoa. Alkuaika pitää muutenkin ottaa rauhallisesti. Katariina on silti positiivisin fiiliksin:
– Hyvät fiilikset, leikkaus onnistui hyvin ja toivotaan että jalka paranee nopeasti! sanoo potilas.
Katariinalla oli jo aiemmin harjoituskaudella ollut ongelmia akillesjänteiden kanssa ja juuri kun ne olivat helpottamassa, sattui näin.
– Inhottavaahan tämä on, mutta ei voi mitään. Pitää ajatella positiivisesti, paljon pahemminkin olisi voinut käydä, hyvä että hengissä selvittiin, toteaa Katariina.
Katariina kertoo, ettei onnettomuus vaikuta tulevaisuuden tavoitteisiin. Vaikka tulevana talvena ei varmaan hirveästi tulla kisoja hiihtelemään, huipulle tähdätään edelleen.
Sitä, milloin pääsee taas treenaamaan, on vielä vaikea sanoa.
– Lääkärien mukaan jalka on kunnossa 3-4 kuukauden päästä, mutta pitempäänkin saattaa mennä. Kuntoutus aloitetaan fysioterapeutin määräämillä jumpilla, kun se on turvallista, mutta olen valmis tekemään töitä tavoitteitteni eteen.
– Kovempana tullaan takaisin, Katariina vakuuttaa.