Seinäjoella järjestetyt Kalevan kisat antoivat murheellisen kuvan yleisurheilumme tasosta. Monissa lajeissa tulostaso on kaukana esimerkiksi 1970-luvun vuosista. Kun mahtilajimme keihäänheittokin matelee yhden heittäjän varassa, ei ole ihme, että yleisön kiinnostus yleisurheilua ja lähestyviä Lontoon MM-kisoja kohtaan on perin laimeaa.

MM-Lontooseen meiltä lähtee kymmenkunta urheilijaa. Onnistuessaan vain keihäänheittäjä Tero Pitkämäellä, menneiden vuosien kestomenestyjällä, on mahdollisuus kamppailla mitaleista. Muille urheilijoillemme jo pääseminen lajinsa loppukilpailuun edellyttäisi täydellistä onnistumista.

Missä vika, kun meiltä ei enää löydy kansainväliseen kyytiin ehtiviä juoksijoita 800 – 10 000 metreille! Seinäjoella mitalit menivät jakoon monissa lajeissa tuloksilla, joilla ei kukaan olisi kasvojaan menettämättä edes lähtenyt Kalevan kisojen lähtöviivalle 1970-luvulla.

1500 metrillä SM-kulta irtosi ajalla 4.10,32. Aika oli yli puoli minuuttia voimassaolevaa SE-aikaa kehnompi. Ontuva selitys juoksijoilta oli, kun vedottiin taktiikkajuoksuun, kaikilla oli vain voitto mielessä. Noilta ”kävelijöiltä” puuttui täydellisesti entisajan juoksijoille tyypillinen ammattiylpeys: kun numerolappu lyötiin rintaan, silloin ei jarruteltu. Vaikka SM-kullasta juostiinkin, kuka kehtaa koskaan kertoa SM-mitalien irronneen tuonkaltaisilla tuloksilla!

Suomen juoksijoitten tilastolliset keskiarvot 1970-luvulla olivat maailman huipputasoa. Silloin tuli juoksijoillemme myös sellaisia tuloksia, joista tänään on turha edes haaveilla.

Juniorimme kyllä menestyvät kansainvälisestikin, mutta loikka aikamiesten ja -naisten kilpailuihin näyttää olevan nuorillemmekin ylivoimaisen pitkä. Lahjakkuudella pääsee tietylle tasolle, mutta kansainvälisen kärjen tavoitteleminen edellyttää jo totaalista harjoittelua ja panostamista.