Välillä tulee mieleen Hamletin kysymys, ollako vai eikö olla. Maaiman meno on niin muuttunut, ettei perässä pysy, vaikka kuinka sinnittelee. Sitä on joko kartalla tai kujalla. Ennen oltiin kärryillä, mutta kärryjä kun ei enää ole, niin ei voi olla enää kärryillä, mutta  kartalla kyllä, ja karttoja on niin maantieteellisiä kuin kehityskarttojakin. Kun ei ymmärrä, on kujalla tai pihalla tai out.

Jokainen sukupolvi luo sanoja, joita käyttää omiin tarkoituksiin, kunnes ne vakiintuvat yhteiskäyttöön. Lopulta ne hyväksytään yleiskieleen, mutta siihen menee aikaa ja usein käy niin, että edellinen sukupolvi käyttää eri sanoja kuin omat vanhemmat.

Opettajakaveri kerran tuumasi, että lasten kanssa työskentely pitää sanaston tuoreena. Kun muut menevät bussilla Tikkurilaan, niin hän menee dösällä Tixiin.

Lähikielistä ja nykyisin englanista, joka on lähes jokaisen peruskoululaisen toinen käyttökieli,  on tullut paljon muuntosanoja.

Uudet sanat muovataan omaan kieleen sopiviksi, tyypillistä on lyhentäminen. Julkinen henkilö on julkkis, permanentti permis, televisio telkku tai tv, linja-auto bussi tai pussi, lippahattu lippis. On trendejä, brändejä, frendejä, staroja, stageja, faneja, selfieitä, hodareita, hamppareita  ja uutta pukkaa koko ajan. Mä meen, tuun ja fillaroin, tsiikaan, tsekkaan ja twiittaan ja ties vaikka mitä.

Yhteinen kieli supistuu, yhteiset sanat vähenevät. Alkaa olla haasteellista ymmärtää toinen toisiaan saati sitten vieraskielisen opetella puhumaan arkisuomea.

Kielen koukeroitten lisäksi aikaamme leimaa tekniikan myllerrys, jonka tuottamat laitteet käyttöohjeineen pyyhältävät monen ohi ja jättävät uusavuttomuuden tunteen.

Jokaisen uuden laitteen ostaminen, ja houkutuksiahan tulee joka päivä, vaatii ohjeisiin paneutumisen, niin jos aikoo saada laitteen pelittämään. Jos ei ole alan asiantuntemusta, niin ohjeita pitää lukea tuntitolkulla eikä ehkä sittenkään onnistu käynnistämään ja käyttämään laitetta. Apua on kyllä saatavilla, jos ei tuttavapiirissä niin laitekaupoissa erilliskorvausta vastaan.

Pienellä viiveellä saa toimivan paketin, mutta kun alkaa käyttää uutta laitetta, niin yleensä putkahtaa jotain häikkää, eikä käyttö olekaan niin helppoa kuin osaajan käsissä.

Ei tullut mieleenkään alakouluaikaan, kun keitetyllä perunalla liimattiin kuvia ympäristövihkoon, kun pahviset opetustaulut roikkuivat karttatelineen pidikkeessä ja kun ihmelteltiin kuvaruudun ilmestymistä olohuoneisiin, että vielä jonain päivänä kiitää ilmojen halki kaikki maailman tieto ja näkyy pienessä laitteessa, joka mahtuu käsilaukkuun tai taskuun.

Jo pienet lapset käyttävät sujuvasti uusia laitteita ja kasvaessaan näppäröityvät entiestään. Mutta on useita ikäihmisiä, jotka eivät edes suostu tutustumaan tietokoneitten maailmaan ja muihin uuden sukupolven elämää helpottaviin teknisiin tuotteisiin, vaikka lähes kaikki asiointi ja ostaminen nykyisin tapahtuu netin kautta ja avulla.

Monen pelastus olisi kunnallinen nettiaputoimisto – ainakin siihen asti, kunnes netti on osa jokaisen arkea, ei täyte, ei koukku eikä koululaisen iltapäivähoito vaan apu, joka antaa aikaa retkille metsiin, rannoille, kulttuuririentoihin, harrastuksiin ja kanssaihmisille, aikaa katsoa, kuulla ja kokea sitä, mikä tuntuu hyvältä.

Värikästä ja antoisaa syksyä!