Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Suurlippu nousee yli 50 metriin

Haminan Lipputornissa on pienimuotoinen Kimmo Kiljusen rakentama näyttely Suomen lipun historia. Lipputornissa halukkaat voivat kätevästi myös osallistua suurlippumme joukkorahoituskampanjaan.

Suomen suurin suomenlippu liehuu Haminassa 28.5. ensi vuonna. Haminaan pystytettävästä lipputangosta tulee Suomen korkein, joten myös lippu on suurin.

– Asia on varmistunut lähinaapurimaittemme lahjoituksilla. Olemme jo ylittäneet lippusalon korkeudessa Ruotsin ennätyskorkeuden 48 metriä ja 75-metrinen lippusalko on yhä haaveenamme, sanoo Lippumaailma-hankkeen vetäjä Kimmo Kiljunen.

Kun lippusalko on yli 45-metrinen, sen tulee olla terästä. Kiljusen mukaan noissa korkeuksissa lasikuituiset salot taipuvat kovissa tuulissa liikaa.

– Riippuu joukkorahoituskampanjan onnistumisesta, miten korkealla lippumme ensi toukokuussa liehuu. Jokainen hankkeeseen lahjoitettu 10 euron seteli kasvattaa lippusalkoa sentillä, muistuttaa Kiljunen.

Joukkorahoitus toimii netissä mesenaatti.me -sivustolla. Hankalaksi koettua rahoitusta on Haminassa päätetty helpottaa:

– Nyt joukkorahoitukseen voi osallistua myös Lipputornissa toimivassa Haminan matkailutoimistossa, jossa lahjoitusrahat vastaanotetaan.

Yli 50-metrinen lippusalko muuttaa pysyvästi Haminan ilmettä. Sen vuoksi Kiljunen ei usko, että lippusalko nousisi aivan ydinkeskustaan.

– Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi Yrjösenpohja, Tervasaari ja myös Rampsinkari sekä Sibeliuskadun kenttä, joka lienee vaihtoehdoista vahvimmilla, visioi Kiljunen.

Haminan Lippumaailma on tullut jäädäkseen. Idean esittämisestä on kulunut vuosi ja hanke on hyvässä vauhdissa.

– Lippupuisto on vain YK:n päärakennuksen edustalla, mutta ensi vuonna kaikkien maailman 193 maan liput liehuvat myös Haminassa! Pohjoismaiden ja Baltian maiden liput voisivat sijaita Lipputornin ympärillä, eteläisten maiden kuten Argentiinan lipulle paikka löytyisi Rampsinkarilta.

– RUK:n puisto olisi oikea paikka Suomen lipun tie –näyttelylle.

Suomen suurlippu ojennetaan Tasavallan presidentille itsenäisyyspäivänä 6.12. Salkoon lippu nousee Haminassa 28.5. ensi vuonna, jolloin tulee 100 vuotta siitä, kun siniristilippu liehui ensi kerran.

– Suurlippumme valaistaan ympäri vuorokauden. Valaistuksen saavat myös Lippupuiston muut liput. Jo lippujen valaiseminen muuttaa olennaisesti Haminan kaupunkikuvaa, uskoo Kimmo Kiljunen.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli