Suomen urheilun perusrakenteet ovat järkkyneet viime viikkoina. Ikiaikainen kesän suosikkilajimme yleisurheilu on väistynyt takariviin, kun uudet suosikkilajit lentopallo ja koripallo rynnivät vahvasti esiin.

Hätää kärsimässä on kansainvälisestä huipputasosta kauas jäänyt jalkapallommekin, kun juuri nyt koripallomenestyksemme raivaa lajille lisää elintilaa.

Rahapula on yksi yleisurheilumme ongelma. Kansainvälinen menestyminen edellyttää urheilijalta ammattilaisuutta, mutta Suomessa ei ole rahoittajia. Valtiovallan rahoituksen taso urheilijoille ja valmentajille on pudonnut viime vuosituhannen parhaista ajoista murto-osaan eikä almuilla ponnisteta kansainväliseen menestykseen.

Länsinaapurissamme Ruotsissa tilanne on toinen. Valtion rahoitus on avokätistä ja valmennuksen tavoitteet on asetettu kansainväliselle tasolle. Tulostakin tulee, sen osoitti Ruotsi–Suomi -maaottelukin. Maaottelun suosio Ruotsissa hiipuu ja hiipuu, kun sinikeltaiset eivät saa meistä enää kunnon vastusta. 1970-luvulla maaotteluista luopumisesta jo puhuttiin avoimesti, silloin senvuoksi, kun Suomi rökitti Ruotsia vuodesta toiseen 60 – 70 pisteellä.

Sitoutuminen tavoittelemaan yleisurheilun huipputuloksia vaatii urheilijalta pitkäjännitteisyyttä, huippulahjakkuutta ja olosuhteita, jotka mahdollistavat tavoitteellisen harjoittelun. Yhä useammat nuoret lahjakkuutemme epäilevät mahdollisuuksiaan seuratessaan kansainvälisen kärkitason karkaamista yhä kauemmas. Onko lahjakkaimmilla nuorillamme mahdollista koskaan päästä niukkojen resurssien varassa hätistelemään kansainvälisen yleisurheilukärjen tulostasoa, jota voimme seurata tv-ruuduilta Timanttiliigan kilpailuista!