Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Vastaisku somekielelle

Hesarissa julkaistu artikkeli nosti pintaan huolen kielemme tulevaisuudesta. Nuoriso on omaksunut sosiaalisessa mediassa käytettävän kielen omaan tekstintuottamiseen ja etäisyys oikeaan kirjakieleemme kasvaa harppauksittain.

Kun opettajalla oli ennenvanhaan vaikea saada ainekirjoituksissa selvää oppilaiden käsialasta, nyt on työtä ja tuskaa saada selville oppilaiden ajatuksia. Kuinka nuori selviää elämän haasteista osaamatta kelvollisesti ilmaista itseään kirjallisesti!

Somekielen valtavirralle pitää saada stoppi. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen testeissä paljastui, että joka viides ysiluokkalainen poika ei osannut kirjoittaa kesätyöhakemustaan. Siitä pitää olla huolissaan.

Somekielen hiipimisestä arkeemme on varoittanut myös emeritusprofessori, tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Meillä on pääsy kaiken tiedon lähteille nykyajan tietokoneistuneessa maailmassa. Sitten tulee some, jossa twiitataan asiat halki muutamilla sanoilla. Siihen tulevaisuuteen ei tähtitieteilijä usko.

USA:n presidentti twiittaa joskus kymmeniä kertoja päivässä, tuttuja ovat myös pääministerimme twiittaukset. Valtaoja sanoo, että twiittaamisen sijasta pitää tavoitella pidempää tietoa, jota löytyy kirjoista ja lehdistä. Mikään tietämisen arvoinen ajatus ei vain voi mahtua yhteen twiittiin.

Oikea tieto ja järki voivat kestää nykymenossakin, jos kansalaiset hidastavat vauhtia ja pysähtyvät välillä ajattelemaankin. Ehtiikö kukaan sisäistämään some-viestien myllerryksessä sitä, mitä kaveri oikeasti hänelle viestittää!

Valtaojan viestin voi kiteyttää parilla lauseella: Älä someta, tee tilaa tiedolle! Hidasta vauhtia, joskus on oivallinen ratkaisu nukkua yön yli ennen kuin tekee mitään!

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus