Keisarillisen Venäjän Haminan kadettikoulun johtajan asunnoksi valmistunut rakennus Kadettikoulunkadulla on edelleen Senaatti-kiinteistöjen omistama. Nykyisin Varuskuntakerhona toimivasta rakennuksesta on neuvoteltu kauppa Haminan kaupungin kanssa, mutta kaupungilta puuttuu vielä lopullinen ostopäätös, vaikka hinta 280 500 euroa on periaatteessa sovittu.
Vuonna 1863 valmistunut rakennus kuuluu Haminan kauneimpiin. Kadettikoulu lakkautettiin vuonna 1903, josta lähtien rakennuksessa on toiminut pisimpään upseerikerho. Vuonna 2005 toimijaksi tuli Kapeet Oy, joka vastaa Varuskuntakerhon toiminnoista. Ravintolan ohella talossa on edustavat saunatilat, kerhotilat sekä lukuisia kabinetteja.
Senaatti-kiinteistöjen vuonna 2016 ilmaisemat aikeet myydä rakennus vauhdittivat myös Puolustusvoimien linjausta luopua rakennuksen tarjoamista palveluista.
Alkoi epätietoisuuden aika. Talon ravintolayrittäjän mahdollisuudet pitkäjänteiseen markkinointiin ja toimintaan kaventuivat olennaisesti. Tilausten peruutuksia tuli jo tälle vuodelle ja ensi vuoden tilauskirjassa on paljon puhtaita sivuja. Kun yrittäjällä ei ole varmuutta jatkosta, sama epätietoisuus on asiakkaallakin.
Juhlatilana Varuskuntakerho on kuitenkin edustava paikka niin Haminan kaupungille kuin varuskunnallekin. Tästä syntyi ajatus rakennuksen ostamisesta Haminan kaupungille.
Lopullisen ostopäätöksen odottaminen on piinallisinta talon ravintolayrittäjälle, jolle ratkaisun viipyminen on kuin löysässä hirressä roikkuisi.