Ilmeisesti angloamerikkalaiskristillisessä kulttuurissa elämme kaikki enemmän tai vähemmän virtuaalielämää, eli olemme irtaantuneet oikeasta maailmasta ja elämästä korvaten sen kuvitteellisella keinotodellisuudella ja/tai jonkun muun jossakin muualla kokemalla todellisuudella. Sen on mahdollistanut elektroniikan, tietotekniikan ja viestinnän kehitys.
Tähän pohdintaani ja kirjoitukseeni sain innoituksen nähtyäni Haminan Tervasaaressa nuorukaisen tuijottavan ja näpelöivän kännykkäänsä oikeaa ympäristöään mitenkään havainnoimatta. Hän oli ilmeisesti niin sanotusti aikuinen ollessaan autolla liikkeellä tuossa tilanteessa välillä autossa ja välillä ulkona kääntyillen ja laitettaan näpelöiden.
Luulen kyseessä olleen minulle sinänsä tuntemattoman ja siksi kuulopuheiden varassa olettamani Pokemonin metsästyksen, jonka villityksen aiemmin kerrottiin jo kokonaan olevan ohi. Enimmilläänhän tuo Tervasaaren ajoväylä oli täynnä autoin, mopoin ja polkupyörin liikkunutta väkeä eläen virtuaalimaailmassaan ympäristöstään välittämättä ja siksi se ainakin näytti vaaralliselta heitä väistellessäni.
Ei ehkä vaarallista, mutta minun vanhuksen ajatuksiini kummallista ja jopa käsittämätöntä on nuorten ihmisten oleileminen ryhmissä toisilleen mitään puhumattomina näpelöimässä mobiililaitteitaan. Ehkä ja luultavasti he jopa ovat jollakin tavoin yhteydessä toisiinsa laitteiden välityksellä, mutta eivät suoraan ja omassa olevassa todellisuudessa eläen.
Kantautuneiden tietojen mukaan mobiililaitteiden tuoma virtuaalielämä muuttuu yhä intensiivisemmäksi kolmi- tai neliulotteisten silmälasien ja kypärien myötä, jotka eristävät ihmisen jo lähes täydellisesti todellisuudesta.
Virtuaalielämä ei suinkaan ole nuorison yksinoikeus, vaan radion aiemman mainoslauseen mukaisesti se kuuluu kaikille. Juuri sähköiset viestimet vievät meidät itse halutessamme tai huomaamattamme pois todellisuudesta. Monilla ihmisillä radio ja/tai televisio on auki kotona ja työpaikalla koko päivän aamusta iltaan. Joskus kuunnellaan/katsellaan tarkkaankin valikoituja ohjelmia ja joskus laitteet tuottavat seinätapetin omaista erikseen havaitsematonta äänimaailmaa.
Tuo äänimaailma seuraa näköjään kuulokkeiden myötä myös ulkoiluun ja liikuntaan. Olen kuullut ihmisten kertovan olevan tapana pitää laitteet koko ajan auki niiden mitenkään vaikuttamatta elämiseen ja olemiseen.
Tarkoituksellisessa henkisessä vaikuttamisessa, eli aivopesussa, käytetään juuri tiedostamattomia taustaääniä ihmisen voimatta niitä juuri tiedostamattomuuden takia torjua, joten sama vaikutus on myös vapaaehtoisesti kuulluilla taustaäänillä.
Televisio-ohjelmat tarjoavat helpon tavan siirtyä varsinkin sarjojen kautta elämään, jota on vaikea erottaa oikeasta. Eräs tuttavani seurasi herkeämättä Vuoristosairaala-sarjaa kokien sen todellisuudeksi. Sen hän todisti käymällä järjestetyllä retkellä paikalla kertoen kaiken olevan juuri sellaista.
Myös tosiasioihin perustuva nopea uutisointi on erottamassa meitä omasta todellisuudestamme. Tarkoitan sitä, että olemme kaiken aikaa kauhistuneita, huolestuneita ja innostuneita jopa maailmankaikkeuden, sekä ainakin maailman ja maamme asioista, joihin emme mitenkään voi vaikuttaa. Nuo hyvät ja huonot uutiset vievät ajatuksemme kauas omasta elämästämme kuluttaen aikamme ja energiamme pois oikeista vaikutusmahdollisuuksistamme.
Vankan luuloni mukaan meidän tulisi keskittyä oman elämämme elämiseen mahdollisimman hyvin ollaksemme onnellisia ja tyytyväisiä, jolloin halutessamme voisimme jakaa hyvää myös ympärillemme, sillä sontaa täynnä olevasta repusta ei voi sokeria jakaa. Vankan luuloni mukaan elämän tarkoitus on oikea oma elämä.
”Suotakoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa asiat, jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan!”
