Lapsuuteni aikaan oli selvää, että  jokaisen piti oppia huolehtimaan itsestään. Koivuniemen herra odotti ovenpielessä ja pääsi käyttöön, jos annettuja sääntöjä oli rikottu. Jos sattui haveri tai vahinko, niin katse kääntyi tekijän huolimattomuuteen tai holtittomuuteen tai huonoon tuuriin.

Ei ollut pelastusliivejä, ei pyöräilykypäriä, ei heijastimia eikä polkupyörissä valoja. Tarakalla istuttiin jalat haarallaan ja pidettiin ajajasta tai satulasta kiinni. Autoliikennettä oli vähän, enimmäkseen linja- ja kuorma-autoja. Ei ollut nopeita veneitäkään.

Yhteisötavat ja -kuri takasivat turvallisen elämän.

Peruskoulun myötä oppilaat saivat oikeuksia toteuttaa omia toiveitaan ja taipumuksiaan, ja niitähän riitti. Samoihin aikoihin  tekniikka tuotti aikuisillekin yhä uusia houkutuksia ja koneita, lisäsi vauhtia ja kehityksen myötä vaaroja. Alkoi ilmaantua asiantuntijoita neuvoineen ja ohjeineen.

Kerran Uimaliiton edustaja tuli opettajakorkeakouluun pitämään luennon hengenpelastuksesta. Hänellä oli mukanaan lasten uintiapu, sellainen puhallettava kaularengas. Hän kertoi tapauksesta, jossa isä oli vienyt lapsen veneilemään. Vene oli kaatunut, ja molemmat uimataidottomina hukkuneet. Luennoitsija totesi, että tyhmä isä saikin hukkua, mutta lapsi olisi uintiavun kanssa pelastunut.

Minä hankin heti kummipojalleni uintiavun, joka puhallettiin jo maissa täyteen ja asetettiin kaulaan hankalana varusteena. Sama uintiapu oli käytössä myös saaren kalliorannalla, ja on yhä noin viidenkymmenen vuoden takaa tallella, ei kuitenkaan käytössä.

Tiedottaminen on tuottanut tulosta ja säästänyt monta ihmishenkeä. On lähes harvinainen ja paheksuttava näky, jos mennään veneen kyydissä ja ollaan ilman pelastusliivejä.

Myös pyöräilykypärä toi asiantuntijoita kouluun. Kun raaka kananmuna läsähti lattiaan ja tiedottaja vertasi tulosta ilman kypärää ajavan pyöräilijän aivoihin, niin kypärät alkoivat ilmestyä yhä useamman päähän, ei kuitenkaan kaikkien.

Muutama päivä sitten pari poikaa ajeli polkupyörillään ajotiellä. Toinen oli tummissa vaatteissa eikä yhtään heijastinta eikä valoa, ei vaatteissa eikä pyörässä eikä kypärää. Toisella oli kypärä, valot ja huomioliivi. Oli selvää, kumpi näkyi.

Pelastusliivien käyttöä kontrolloidaan ja pyöräilykypäriä hankitaan. Heijastimia vielä toivotaan. Lain mukaan näitä kaikkia turvavälineitä pitäisi yleensä käyttää, mutta moni luottaa tuuriin, kun ei ole pakko eikä seuraa rangaistusta, paitsi sakot valotta piemeällä pyöräilystä.

Kampanja ”heijastansinua” on käynnistynyt.

Mutta vaikka ei ole pakko, niin jospa kuitenkin heijastellaan lapset  ja liikutaan itsekin välkkyen syksyn hämärässä ja pimeydessä.

Valoisaa talvenodotusta!