Haminan talousalueen uutislehti

Kanuuna avataan ensi viikolla

Pakastealtaita ei enää ole. Ville Meronen kertoo, että vähän energiaa kuluttavat nykyaikaiset kylmälaitteet vievät myös 30 prosenttia vähemmän tilaa.

Täysin uudistunut K-Supermarket Kanuuna avataan ensi viikon torstaina. Kauppias Ville Meronen luonnehtii, että entisestä myymälästä jäljellä ovat vain kuoret.

– Kaikki on uutta. Sähköt, ilmastointi ja viemärit on uusittu kokonaan. Lisäksi on rakennuttu erilliset rasvakaivot ja siirrytty kaukolämpöön, kertoo Meronen.

Mittavan remontin investointikustannukset nousevat 5-6 miljoonaan euroon. Kiinteistöön kohdistuneista investoinneista vastaavat kiinteistön omistava Ilmarinen ja tilat Ilmariselta vuokrannut Kesko. Kauppiaan maksettavaksi jäävät kalusteinvestoinnit, jotka ovat taloteknisiä investointeja suuremmat.

– Nykyaikaiset energiatehokkaat kylmäkalusteet toimivat hiilidioksidilla ja ovat näin myös ympäristöystävällisiä. Laitteet käyvät tasaisesti. Virtapiikkejä ei tule ja laitteet kuluttavat 30, jopa 50 prosenttia vähemmän energiaa kuin vanhat. Energiasäästöjä haetaan myös lämmöntalteenotolla, Meronen toteaa.

– Uudet hyllyt ja hyvän lämmöneristyskyvyn omaavat kylmälaitteet vievät vähemmän tilaa kuin entiset ja tämän ansiosta saadaan lisättyä tuotevalikoimaa.

Itsepalvelukassoille on Kanuunaan tehty varaus. Niitä ei kuitenkaan vielä oteta käyttöön.

– Tämä on tietoinen valinta. Seuraamme tilannetta, koska tekniikka kehittyy koko ajan.

– Lähdemme siitä, että kauppa on valoisa, ja olemme tutkineet tarkkaan, mitä asiakkaat haluavat. Tuotevalikoimaan on lisätty nykyajan kysyntää vastaavia tuotteita perinteisistä tuotteista tinkimättä. Esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden hyllytila on lisääntynyt puolella. Suosimme paikallisia leipomoita, jotka ovat hyviä. Tuoretta leipää saa myös sunnuntaisin. Ne paistetaan kaupassa. Paistouuneja on tuplasti entiseen verrattuna.

Kanuunalla on oma kalansavustamo ja Herkkutorilta saa myös lämmintä lounasruokaa. Myös tekstiilit jäävät valikoimaan. Samoin veikkauspalvelut ja kahvio, jonka oheistoimintaa kehitetään.

Meronen pitää remontin hyvänä puolena myös sitä, että työntekijöiden työergonomia paranee. Kanuuna työllistää 40 vakituista ja 15 sesonkityöntekijää.

Sammonlahden K-Supermarketista helmikuun alussa Haminaan kauppiaaksi siirtynyt Ville Meronen sanoo, että tämä oli viimeinen mahdollinen aika tehdä remontti, koska kylmälaitteet eivät olisi enää kestäneet kesän yli.

– Näin kiinteistön mielenkiintoisena ja projektia tässä riittää eläkkeelle asti, vaikka ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Ei tällaisia investointeja tekisi, jos tämä olisi läpikulkupaikka, Meronen miettii.

Viimeiset 1,5 kuukautta kiinni ollut Kanuuna avataan torstaina 16. marraskuuta kello 10. Meronen sanoo, että tuolloin koko loppuviikon ja sitä seuraavankin viikon aikana on luvassa avajaistapahtumia.

– Kivaa tehdä kaupasta omat kriteerit täyttävä, hymyilee remonttikiireiden keskellä kauppias Ville Meronen.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös