Kuten ehkä joku on jostakin kuullut, nähnyt ja lukenut, Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kirjoitan tätä itsenäisyyspäivän aattona tiistaina osallistuttuani kutsuvieraana lauantaina Oulussa järjestettyyn juhlavuoden valtakunnalliseen päätapahtumaan. Konserttiosuus juhlasta esitettiin suorana lähetyksenä televisiossa. Tietenkin olen lukenut aihetta käsitteleviä artikkeleja ja erikoislehtiä, sekä ollut ja olen osallisena useissakin konserteissa ja nyt itsenäisyyspäivään liittyvissä juhlatilaisuuksissa.
Maamme itsenäisyyspäivän eli kansallispäivän juhlinta on muistini kattavan ajan ja varsinkin nyt juhlavuotena ollut painottunut käytyjen sotien 1939 – 45 muisteluun. Tänä vuonna on vähäisessä määrin käsitelty myös vuoden 1917 itsenäisyysjulistuksen ja sitä seuranneen sisällissodan tapahtumia.
Suomen historiaa tuntemattomalle todennäköisesti nousee ensimmäiseksi, päällimmäiseksi ja tärkeimmäksi sota, vaikka olemme saaneet elää ja rakentaa maatamme enimmäkseen rauhan vallitessa. Oikeasti mitään rakentavaa ei sotimalla voi tehdä, vaikka en suinkaan voi ja halua kieltää käytyjen taistelujen ratkaisevaa merkitystä itsenäisyytemme säilymiselle. Oikeaan ja oikeammin otolliseen ajankohtaan viisaasti Suomen itsenäisyyteen ohjanneet maamme johtajat ansaitsevat kunnian ja kiitoksemme, kuten tietenkin toisen maailmansodan taisteluissa rintamalla ja kotirintamalla maamme itsenäisyyttä puolustaneet.
Itsenäisyyden alun sodan ja julmuuksien jälkeen rauhan kautta oli parikymmentä vuotta ja toisen maailmansodan jälkeen yli 70 vuotta. Sodan ja rauhan suhde on noin 10/90.
Jo me niin sanotut suuret ikäluokat olemme onneksemme saaneet välttyä sodalta koko ikämme. Eri syistä suomalaisia on tänäkin ajanjaksona ehtinyt vapaaehtoisesti sotimaan moniin maailman kolkkiin, mutta oma maamme on säilynyt sotien ulkopuolella ja niin sitä on voitu menestyksellisesti rakentaa rauhan vallitessa.
Joskus juhlapuheissa käytetään sanontaa ”syvän rauhan vallitessa”, mutta tuo painotus ei ole aivan totta. Oikeastaan aina on sodan uhka ollut olemassa ja tuon edellä mainitsemani ajanjakson eräs osa usein nimetäänkin kylmäksi sodaksi. Siitä syystä oma ikäluokkani voisikin ehkä vaatia veteraanistatusta kylmän sodan veteraaneina sitä myös monin muin omaehtoisin perustein vaadittaessa.
Sankaritekoja 100 vuoden kuluessa ovat tehneet johtajat, sotilaat, maanviljelijät, työläiset, vanhat, nuoret – siis kaikki yhteiskuntamme rakentajat ja ylläpitäjät arjen, pyhän, sodan ja rauhan sankareina. Meillä on mahdollisuus nyt Suomemme rakentamiseen aivan arkisessa elämässämme kukin omalla paikallamme ja omilla kyvyillämme siten parhaiten palvellen maatamme ja itseämme hyvinvointiamme edistäen. Niin sitä on aina edistetty ja se on ainoa keino edelleen.
Minun eläkeläisukon yhteisömme yhteistä miellyttävää elämää edistävät tekoni voivat olla vaikka pitsapakkaukseni. Juomatölkkini vien roskalaatikkoon sen sijaan, että heittäisin sen kadulle tai luontoon. Jalankulkijana annan mahdollisuuden autoilijalle ajaa risteyksessä kävelemättä eteen ja autoilijana annan ajorataa jo ylittämään lähteneelle jalankulkijalle siihen turvallisen tilaisuuden.
Opiskelijan erityissankariteko on opiskeleminen ja työelämässä mukana olevan oman työnsä tekeminen.
Meidän joutilaiden työtä tekemättömien eläkeläisten ja työttömien sankariteko on puuhastella omia askareitamme edistäen vaan ei estäen yhteistä hyvinvointiamme käytettävissämme olevin keinoin. Nyt ei onneksi tarvitse tehdä urotekoja esimerkiksi panssarivaunujen ja bunkkerien tuhoajina, vaikka sitä pitääkin opetella ja harjoitella vaaran torjumiseksi. Nyt saamme ja voimme 100-vuotiaassa Suomessa juhlavuoden teeman mukaisesti yhdessä elää ja toimia kukin omalla paikallamme ja mahdollisuuksiemme mukaan. Näin luomme itsellemme ja tuleville sukupolville edellytykset elämiseen nyt alkavalla seuraavalla satavuotiskaudella.
Toivotan meille kaikille yhdessä miellyttävää joulun aikaa ja hyvää kohta alkavaa vuotta 2018!
