Koko kylä juhli Kannusjärvellä

100-vuotiasta Suomea juhlistettiin Kannusjärvellä koko kylän voimin. Koulu oli trimmattu juhlakuntoon, samoin ohjelmat. Illan päätti vuoden 1998 tangokuningas Jouni Keronen yhtyeineen ja parketti veti tanssijoita!

Ajatus itsenäisyyspäivän ja 100-vuotiaan Suomen juhlinnan siirtämisestä muutamalla päivällä läksi koulun väestä:

– Itsenäisyyspäivän tienoo oli täynnä juhlallisuuksia muutenkin. Päätimme yhdessä, että paremmin saamme kyläläiset liikkeelle, kun siirrämme juhlaamme muutamalla päivällä myöhemmäksi, kertoi Kannusjärven esikoulun vastaava opettaja Ritva-Leena Pousi.

Ajankohdan valinta oli onnistunut, sillä koulun tiloihin saapui arvioilta 150 kyläläistä.

Juhlaväelle puhunut Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen muistutti, että juuri kansakoululaitos kasvatti tämän maan 1800-luvulla henkisesti itsenäisyyteen.

– Sota yhdisti kansan ja loi pohjan yhtenäisen maan rakentamiselle. Nyt olemme monilla mittareilla mitattuna menestyneimpiä maita koko maapallolla, sanoi Muhonen.

Kyläläisten puheenvuoron käyttänyt Kalervo Tulokas kertasi lyhyesti Kannusjärjen kehityksen eri vaiheita. Vuonna 1974 valmistuneen koulun tulevaisuus on hämärän peittämä, sillä oppilasmäärät ovat vähentyneet dramaattisesti.

– Valmistuneen kyläkuituverkon avulla voidaan pieneenkin kylään luoda uusia opetuskäytäntöjä, arvioi Tulokas viitaten Kannusjärven ja Metsäkylän yhteiseen kyläkuituhankkeeseen.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli