Joka vuosi ennen helmikuun 5. päivää kauppoihin ilmestyy Runebergin torttuja, vuosi vuodelta yhä aikaisemmin. Tortut ovatkin tutumpaa Runebergiä kuin itse kansallislaulumme kirjoittaja kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg.

Torttujen alkuperästä on erilaista tietoa. Ne mielletään ensisijaisesti Fredrika Runebergin aikaansaannoksiksi. Myös uskotaan, että Fredrikakin teki niitä, mutta luultavammin hän osti leivonnaiset Porvoon sokerileipurilta. Historiankirjoittajien mukaan Runeberg nautti niitä makeannälkäänsä aamiaisella punssin kanssa. Moni vielä jatkaa punssiperinnettä, mutta tyypillisempää on nauttia nykyversiot sellaisinaan.

Maamme-laulu syntyi alkuperäisten torttujen aikaan. Ensimmäisen sekä viimeisen säkeistön sanat ovat ennallaan ja ja kuvaavat suomalaisuuden heräämistä ja vahvistumista, oman maan kaipuuta Venäjän keisarin ollessa maamme johtajana. ”Synnyinmaa, kotimaa ja maa kallis isien… Sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa .. laulus synnyinmaa korkeimman kaiun saa”.

Runosta ja sävellyksestä tuli itsenäisen Suomen kansallislaulu eikä ihme, sillä Maamme oli eniten laulettu laulu koulussa 1800-luvun loppupuoliskolla. Nykyisin laulu ja musiikki tunnetaan juhla- ja voitonhymninä. Harva muistaa koulussa opitut sanat, mutta musiikki yhä antaa ylevää isänmaallista nostetta.

Viime vuoden satavuotisjuhlissa Sibeliuksen Finlandia soi useammin kuin Maamme-laulu ”Yön uhka on karkoitettu pois… Pääs seppelöimä suurten muistojen … ettet taipunut sa sorron alle.”

Suomen luonnosta ammennettu musiikki jylisee ja käy niin luihin kuin ytimiin. Herkät kohdat hivelevät mieltä. Tulee vahva ja kunnioittava isänmaallinen olo.

Paras Finlandia-vaikutus tapahtui kauan kauan sitten itsenäisyyspäivänä kotkalaisessa Pub Albertissa, jossa haminalainen tyttötrio Triangel esitti suomalaisia lauluja ja päätti esityksenä Finlandiaan. Kyyneleet tupsahtivat yhden jos toisenkin poskille, mutta liikuttunein oli iäkkäämpi mies, joka esityksen pätteeksi polvistui tyttöjen eteen ja  tarjosi viimeiset lanttinsa kiitokseksi.

Kansallislaulun vaihtamista tai sanojen uusimista puoltaisi se, että naapurimaamme Viron kansallislaulussa on sama musiikki. Olin juuri Viron itsenäistymisen aikaan kirjaston edustajien kanssa kulttuurivierailulla Tallinnassa. Heräsin majapaikassani, kun Maamme-laulun sävelet kajahtivat korviini avoimesta ikkunasta. Hämmästyin ja luulin olevani Suomessa, mutta olinkin entisen Neuvostoliiton päämiesten vierasmajassa, ehkä nukkunut Nikitan kanssa samassa sängyssä.  Päivän mittaan selvisi, että joka aamu uuden itsenäisyyden kunniaksi Viron lippu nostettiin salkoon Toompeanmäellä ja soittokunta soitti kansallislaulua.

Vierailun jälkeen olen usein miettinyt kansallislaulumme mahdollista uusimista. Haluaisin, että kansa laulaisi riemurinnoin ja sydämet sykähtäen ikiomaa Maamme-laulua muutoinkin kuin kultamitalien kunniaksi.

Ehkä uuden presidenttikauden tai seuraavan sadan vuoden aikana Suomen kansa saa tai tarvitsee uusitun kansallishymnin, jota laulaessa kiitos ja ylpeys omasta maastamme kohoaisi korkeuksiin niin kuin Maamme-laulu on omana kukoistusaikanaan kansallista itsetuntoa kohentanut.

Hyvin voikoot presidenttimme ja koko kansa nyt ja tulevaisuudessa entisen tai uuden tunnuslaulumme kanssa.

”Oi maamme, Suomi, ollos vapaa ja iloinen!”