Presidentinvaalit olivat juuri niin yllätyksettömät kuin toivottiin ja pelättiin. Sauli Niinistön musertava ylivoima paljastui jo ensimmäisissä gallupeissa viime vuonna ja vaikka tilanteet hieman tasoittuivat, lopputulos näytti selvältä jo ennen vaaleja.
Sauli Niinistö valittiin toiselle presidenttikaudelleen ylivoimaisesti suurimmalla äänimäärällä. Niinistö sai kaikista annetuista äänistä 62,7 % eli 1 017 871 ääntä. Kun Niinistön äänisaalis oli yli 50 % kaikista äänistä, hänet valittiin presidentiksi suoraan eikä toista kierrosta enää tarvita.
Kuusi vuotta sitten Niinistön vastustaja toisella kierroksella oli Vihreitten Pekka Haavisto, mutta nyt Haavisto ei saanut taakseen edellisten vaalien kaltaista tukea. 12,4 %:n äänisaalis riitti kuitenkin vaalien kakkossijaan ennen Perussuomalaisten Laura Huhtasaarta, joka sai 6.9 % äänistä.
Valitsijayhdistyksen ehdokas, Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen nujersi Keskustan varsinaisen ehdokkaan Matti Vanhasen lukemin 6,2 – 4,1 %.
Vielä heikompi oli imu vasemman laidan naisehdokkailla. Demariehdokas Tuula Haatainen ylsi kannatuksessa 3,3 %:iin ja Vasemmiston Merja Kyllönen 3,0 %:iin.
Nils Torvalds sai 1,5 % annetuista äänistä.
Koko maa
ehdokas | Kannatus % | äänimäärä |
---|---|---|
Sauli Niinistö | 62,7 | 1 874 334 |
Pekka Haavisto | 12,4 | 370 823 |
Laura Huhtasaari | 6,9 | 207 175 |
Paavo Väyrynen | 6,2 | 185 144 |
Matti Vanhanen | 4,1 | 122 321 |
Tuula Haatainen | 3,3 | 97 255 |
Merja Kyllönen | 3,0 | 89 816 |
Nils Torvalds | 1,5 | 44 661 |
Hamina
ehdokas | Kannatus % | äänimäärä |
---|---|---|
Sauli Niinistö | 67,1 | 7 585 |
Laura Huhtasaari | 10,7 | 1 206 |
Pekka Haavisto | 7,5 | 847 |
Paavo Väyrynen | 5,8 | 653 |
Matti Vanhanen | 3,6 | 403 |
Tuula Haatainen | 3,2 | 365 |
Merja Kyllönen | 1,6 | 186 |
Nils Torvalds | 0,5 | 55 |
Miehikkälä
ehdokas | Kannatus % | äänimäärä |
---|---|---|
Sauli Niinistö | 62,0 | 691 |
Matti Vanhanen | 18,5 | 206 |
Paavo Väyrynen | 8,1 | 90 |
Laura Huhtasaari | 5,2 | 58 |
Pekka Haavisto | 3,7 | 41 |
Tuula Haatainen | 1,5 | 17 |
Nils Torvalds | 0,8 | 9 |
Merja Kyllönen | 0,2 | 2 |
Virolahti
ehdokas | Kannatus % | äänimäärä |
---|---|---|
Sauli Niinistö | 64,2 | 1 175 |
Matti Vanhanen | 11,4 | 208 |
Paavo Väyrynen | 7,6 | 139 |
Laura Huhtasaari | 6,8 | 125 |
Pekka Haavisto | 5,9 | 107 |
Tuula Haatainen | 2,6 | 48 |
Merja Kyllönen | 1,1 | 21 |
Nils Torvalds | 0,3 | 6 |