Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

CR-Renkaat luopuu uusiotuotannosta

Uusiorenkaita 20 vuotta Haminassa valmistanut CR-Renkaat keskittyy jatkossa pelkästään renkaitten myyntiin paikallis- ja tukkumyynnillä, sekä alan palveluihin. Uusiorenkaitten konekannasta viimeisetkin koneet kylmenevät huhtikuussa.

Toimitusjohtaja Kai Uski sanoo, että maailmanpolitiikan pärskeet ovat muuttaneet rengasmarkkinoita radikaalisti viiden vuoden aikana.

– Vielä ennen Krimin tapahtumia ja sitä seurannutta ruplan kurssin syöksyä uusiorenkkaittemme tuotannosta yli puolet eli yli 20 000 rengasta meni Venäjälle. Ruplan romahdettua vienti loppui ja nyt renkaita tuodaan Venäjältä tänne, kertoo Uski.

– Pian myös Viron ja Latvian vientimme alkoi yskimään, kun kiinalaiset aloittivat renkaitten dumppausmyynnin Eurooppaan hinnoilla, joilla emme pystyneet hankkimaan edes raaka-aineita.

Uski muistuttaa, että uusiorenkaitten valmistus on edelleen runsaasti käsityötä, jolla on Suomessa hintansa. Uusiorenkaitten tuonti Suomeen mm. Puolasta ja Romaniasta on myös jo käynnistynyt.

– Samaan aikaan meidän kanssa lopetti myös Virossa toiminut suuri pinnoittamo. Tämä kertoo paljon alan ongelmista, arvioi Anu Mäkelä-Uski.

CR-Renkaitten konekanta on myyty Ukrainaan, jossa uusi omistaja virittelee laitteita toimintakuntoon.

– Talvirenkaiden uusiotuotanto kannattaisi täällä vieläkin, mutta se edellyttäisi suuria tuotantomääriä. Oheiskustannuksia siihen lataavat renkaille vaadittu E-hyväksyntä testauksineen sekä Trafin valvontamaksut.

CR-Renkaitten omistajapariskunta on kääntänyt haikeus mielessään katseet tulevaan. Toiminnan keskipisteeseen tulee rengaskauppa oheispalveluineen. CR-Renkaitten tilat saneerataan ajanmukaisiksi palvelemaan asiakkaita ja sisätiloihin tulee myös toinen nosturipaikka.

Renkaiden pinnoituksella on Haminassa pitkät perinteet, sillä alalla toimi jo 1950–90 -luvuilla Kalle Mäkelä, Anu Mäkelä-Uskin isoisä.

– Green Diamondin, erikoisvalmisteisen suositun kitkarenkaamme valmistamisen loppuminen harmittaa eniten. Meillä on ollut vuosien mittaan laaja joukko asiakkaita, joille ei muu kelpaa, painottaa Kai Uski.

– Yrityksemme on valmistanut kaikkiaan noin 600 000 pinnoitettua rengasta. Tuotannossamme on ollut myös ralli- ja maatalousrenkaita. Nyt poistuu markkinoilta Pohjoismaiden suurin uusiorenkaitten valmistaja.

Kai Uski arvelee, että rengasalan muutokset jatkuvat lähivuosina:

– Kiinalaiset valmistajat ovat tulossa myös Euroopan talvirengasmarkkinoille. Nyt kiinalaisten osaamisen taso on jo hyvin korkealla kesärenkaitten puolella, painottaa Uski.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli