Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Myös Metsäkylä saa kyläkuitunsa

Kymijoen Kyläkuidun hallitus on kokouksessaan päättänyt edetä Haminan Kyläverkkohankkeen osalta myös Metsäkylässä. Kyläkuidun rakentaminen on päätetty käynnistää Metsäkylässäkin tulevana keväänä, vaikka tavoiteltuun liittymäsopimusmäärään ei tammikuun aikana päästy.

Nyt tehtyjen sopimusten pohjalta käynnistetään rakentamisen luvitus valtionteiden osalta Pirkanmaan ELY-keskukselta sekä yksityisteiden osalta tiehoitokunnilta ja yksityisiltä maanomistajilta.

Kymijoen Kyläkuidun tavoitteena on, että Metsäkylän alueella maanrakennus aloitetaan keväällä heti, kun routa sulaa eli huhtikuun puolivälissä tai toukokuun alussa.

– Liittymäsopimuksia Metsäkylän alueelle tehdään edelleen. Myyntiedustajamme Merja Viikki kontaktoi vielä niitä asiakkaita, joiden osalta ei ole vielä lopullista päätöstä Kyläkuidun tiedossa. Sopimuksia tehdään maaliskuun 2018 loppuun asti, kertoo Kyläkuitu-hankkeen projektivastaava Aulikki Kylliäinen.

– Mikäli alueen kiinteistönomistajilla on vielä kiinnostusta hankkia valokuituverkon liittymä tai liittymän ennakkovaraus kiinteistöönsä, kannattaa itse olla yhteydessä!

Liittymäsopimusten määrä ei vaikuta asiakkaiden liittymäosuuden hintaan, vaan osuus maksaa kaikille 1990€ avaimet käteen periaatteella. Liittymäosuuden ennakkovarauksella (720€) kaapeli tuodaan kiinteistön rajalle.

Kannusjärven alueella maanrakennus on edennyt sateisesta syksystä huolimatta lähes suunnitelmien mukaisesti. Rakentamiskaudelle 2017 suunnitellut 114 liittymää/liittymävarausta on maanrakennuksen osalta toteutettu tai saadaan toteutettua lähipäivinä.

Täysin valmiiksi rakennettuja liittymiä on nyt 70 kpl ja niistä 50 liittymää on jo kytketty käyttöön. Pääosin tilatut liittymät valmistuvat tammikuun 2018 aikana, mikäli asennus on kiinteistön omistajan kanssa sovittavissa.

Liittymävaraukset on toteutettu tilausten mukaisesti, liittymävarauksen muutos täydeksi liittymäksi on mahdollista 1270€ kustannuksella rakentamiskauden 2018 aikana. Sen jälkeen liittymävarauksen muutokset tehdään tarjouksen perusteella ja asiakkaalta veloitetaan todelliset rakentamiskustannukset.

Maanrakennukseen liittyviä ”jälkisiivouksia” jatketaan keväällä kun säät sallivat.

Kannusjärven alueesta Valklampi-Veiklammentie ja mahdollisesti Merkjärventie rakennetaan rakentamiskaudelle 2018. Kyseisen alueen rakentamislaajuus on riippuvainen alueen kiinteistönomistajien halukkuudesta hankkia valokuituliittymä kiinteistöönsä.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli