Mielenosoitusmarssiin osallistui kymmeniä virolahtelaisia.

Virojoella nostettiin banderollit ylös ja lähdettiin marssimaan. Perjantaina järjestetyssä mielenosoituksessa vastustettiin Kymenlaakson Osuuspankin Virojoen konttorin sulkemista. Mielenosoituksen organisoinnista vastasi Eläkeliiton Virolahden yhdistys. Yhdistyksessä kannetaan huolta eläkeläisistä, jotka käyttävät pelkästään käteistä rahaa, eivätkä kykene maksamaan laskujaan verkkopankissa.

Mielenosoitukseen otti osaa kymmeniä virolahtelaisia. Marssiin lähdettiin S-Marketin kulmalta ja pankin edessä Kymenlaakson Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Korhonen oli lupauksensa mukaisesti vastaamassa kysymyksiin.

Ensimmäiseksi kysyttiin, miksi juuri meidän pankki. Tähän Korhonen vastasi, että mitään päätöksiä ei ole vielä tehty.

– Suunnitelmat Virojoen, Inkeroisten ja Karhulan konttoreiden sulkemisesta on tehty. Tämä johtuu palvelurakenteen muutoksesta, mikä tarkoittaa sitä, että konttorissa käyviä asiakkaista on entistä vähemmän. Yhteistoimintaneuvottelut ovat käynnissä ja lopulliset päätökset tehdään aikaisintaan huhtikuun loppupuolella.

Korhonen myös vakuutti, että pankkiautomaatti jää, vaikka konttori suljettaisiinkin. Lupaus tästä ei kuitenkaan paljon lohduttanut niitä vanhuksia, joilla ei ole pankkikorttia ja jotka eivät kykene maksamaan laskuja verkkopankissa. Korhonen sanoi, että näissä tapauksissa on yksilöllisesti katsottava, miten raha-asiat hoidetaan. Yleistä ratkaisua ei ole.

Mielenosoituksessa myös kritisoitiin sitä, että samaan aikaan, kun mietitään kolmen konttorin sulkemista, suunnitellaan Kouvolan konttoriin miljoonien remonttia. Kysyttiin, eikö siitä voisi ennemmin luopua.

Korhoselta tivattiin sitäkin, milloin Haminan konttori suljetaan. Onko jo listalla?

– Ei todellakaan ole, tyytyi Korhonen tyynesti toteamaan.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

90-vuotias Helka Taurama kertoi, että hänellä on pankkikortti, mutta ei uskalla sitä käyttää, kun ei luota omaan muistiinsa. Käteistä hän käy nostamassa tiskiltä ja laskut ovat suoramaksupalvelussa.

Riitta Lehtinen (vas.), Eeva Pietiläinen ja Anneli Tuominen (takana) maksavat laskunsa netissä, mutta sanovat, että on paljon ihmisiä, jotka käyttävät vain käteistä, eivätkä voi enää nostaa rahaa tiskiltä, jos kunnan ainoa pankki suljetaan.

Banderollissa myös kysyttiin, missä ovat omistajien oikeudet.

Eläkeliiton Virolahden yhdistyksen puheenjohtaja Heidi Koskela (vasemmalla) ja Liisa Hanski jäivät vielä keskustelemaan Juha Korhosen kanssa, kun muut jo suuntasivat pakkasesta sisätiloihin.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image