Haminan talousalueen uutislehti

Valheellinen hyvinvointi

Ihmisille on annettu kuva, että hyvinvointivaltiossa kaikilla pitää olla yhtä hyvä olla; isot tulot ja talot ja kaikki elämää helpottavat tavarat. Terveyskin kuuluu valtion hoitoon, jotta jokainen pysyisi yhtä reippaana ja terveenä ainakin satavuotiaaksi. Puutteet menevät päättäjien piikkiin.

Hyvinvointivaltio on myös sivistysvaltio. Oppivelvollisuus ja peruskoulu takaavat, että kaikista tulee tasavertaisia kansalaisia. Tavoitteiden saavuttamiseksi ihmisistä tehdään nappuloita, joita liikutetaan eri ohjelmien, aatteiden ja rahavarojen mukaan.

Kaikkien pitäisi siis voida hyvin ja olla sivistyneitä. Miksi tutkimukset kuitenkin osoittavat päinvastaista tulosta?

Tyytyväiset muistuttavat, että asiat ovat paremmin kuin ikinä ovat olleetkaan. Kehitys on tuonut elämään helppoutta ja mahdollisuuksia. Mutta yhä useamman elämä ei ole helpottunut, pikemminkin vaikeutunut.

Televiso tulo aloitti uuden kehityskauden. Kuvaruutu rikkoi perinteisen maailmankuvan, jota kansa- ja oppikoulu tarjosivat. Työväestö heräsi vaatimaan oikeuksiaan, ja vasemmistopuolueet alkoivat kehitellä tasavertaisuuteen tähtäävää ilmaista koulutusta. Vallalla oli käsitys, että vain taloudelliset olosuhteet estivät koulumenestyksen. Niinpä peruskoulu rakentui muistuttamaan enemmän oppikoulua kuin kansakoulua.

Olisi odottanut, että työväenpuolueissa olisi arvostettu kädentaitoja ja luovuutta yhtä merkittävänä osaamisina kuin matematiikkaa ja kieliä. Jos, niin ehkä syrjäytyneitä ei olisikaan.

Tasavertaisia oppijoita ei kasvanut, ja ilmainen koulutus alkoi käydä kalliiksi. Otettiin tilastot apuun ja ryhdyttiin säästämään koulurakennuksissa, oppiaineissa ja erikoistarpeissa. Ei otettu huomioon, että säästöt koskettavat eniten niitä, jotka eniten tukea tarvitsevat.

Säästöt koskettavat myös koululaisten vapaa-aikaa. Ei voi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, jos lyhyen koulupäivän jälkeen ei ole aikuista kotona eikä missään. Selvää on, että työssäkäyvät vanhemmat eivät voi olla huolehtimassa jälkikasvustaan eivätkä media tai kaverit voi paikata sitä turvallisuudentunnetta, jonka aikuisen pelkkä läsnäolokin antaa. Seuraamuksista tulee ja on tullut jo isoja haittoja ja kuluja.

Yhdessäolosta, leikeistä ja elämyksistäkö pelastus? Kulttuurista?

Kulttuurista on aina haettu voimaa ja toivoa, kun elämä on ollut ankeata ja rankkaa.

Kalevalan tarinat ja runot syntyivät aikoinaan kyläläisten viihteeksi ja elämän ohjeiksi. Onneksi Lönnrot lähti keruumatkalle ja laittoi arvokkaan saliinsa kansien väliin perinnöksi jälkipolville. Kalevalaa ei enää lueta edes kouluissa, mutta taiteilijoitten ansiosta ikivanhat kansallistarinamme elävät ja viihdyttävät kulttuurinälkäisiä tänäkin päivänä.

Sotien jälkeen järjestettiin joka kolkassa näytelmäpiirejä, kuoroja ja kerhoja, myös lapsille ja nuorille. Muistan kyläiltamat, joihin me lapsetkin saimme tehdä omia näytelmiä. Halukkaille järjestettiin roolit ja ylpeinä oltiin lavalla kotitekoisissa roolivaatteissa ja tanssittiin aikuisten seassa loppuun asti. Isä kantoi reppuselässä kotiin, jos omat jalat eivät kantaneet. Oli selvää, että ollaan yhdessä niin aikuiset kuin lapsetkin. Nyt on erikseen lasten ja aikuisten juttuja tai ruutuviihdettä, josta nautitaan yksin tai yhdessä yksin.

Nykyisistä aivotutkimuksista huolimatta ei myönnetä tunneälyn merkitystä, vaikka tiedetään, että tasapainoinen elämä edellyttää tunteitten ja osaamisen sopusointua. Tiedoista ja taidoista ei ole puutetta. Tunne-elämän hallinnassa on. Tasapainoon tarvitaan turvallisuutta ja elämyksiä, ei suorituspaineita eikä kilpailua, myös rakkautta ja hyväksyntää sellaisena kuin on syntynyt ja erilaisena kuin yksikään toinen ihminen.

Eikö todellinen hyvinvointi ole sitä, että elämä tuntuu hyvältä?

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus